Muistatko 1990-luvun unelmaparin? Brad Pittin ja Gwyneth Paltrow’n nakukuvat ovat keräilyharvinaisuus
Brad Pittin, 59, ja timanttibisneksen parissa työskentelevän Ines De Ramonin, 30, suhde on jo vakiintuneella pohjalla, sillä he viettivät kuun alussa kahdenkeskistä laatuaikaa kuin vakiintunut aviopari konsanaan.
Pariskunnan kohteeksi oli valikoitunut Meksikon pohjoisimmassa osavaltiossa Baja Californiassa sijaitseva suosittu Cabo San Lucas, lyhyemmin vain Cabo. Se on valittu Meksikon viiden parhaimman turistikohteen joukkoon. Alue tunnetaan upeista rannoistaan sekä laitesukellusmahdollisuuksistaan.
Brad Pitt, 59, ja Ines De Ramon, 30, paidattomina lemmenlomalla - paparazzikuvat!
Kyyhkyläiset ovat deittailleet jo muutaman kuukauden ajan. Molemmat nautiskelivat auringosta altaalla ilman paitaa, ja he näyttivät viihtyvän hyvin toistensa seurassa. Brad tosin olisi kaivannut paitaa ylleen, sillä aurinko poltti hänen ylävartalonsa kivuliaan näköisesti.
Ines seurusteli ennen Bradia nelikymppisen, Vampyyripäiväkirjoista tutun näyttelijän Paul Weasleyn kanssa. Hollywoodin syväkurkut tietävät kertoa, että Brad oli syynä suhteen päättymiselle.
Oi voi! Suistaako Brad Pittin nuori tyttöystävä tähden pahoille teille? - paparazzikuvat
Monet muistavat Brad Pittistä otetut lemmenlomakuvat 1990-luvun lopulta, jolloin komistus seurusteli kollegansa Gwyneth Paltrowin kanssa. Tuohon aikaan Euroopassa ja USA:ssa ei ollut vielä salakuvausta koskevia lakeja, ja esimerkiksi kotipihalle kuvaaminen oli sallittua.
Ikinuori Gwyneth Paltrow täytti 50 - näin hän on muuttunut
Los Angelesissa lemmiskellyt näyttelijäpari kuherteli ilkosillaan Bradin parvekkeella joutuessaan salakuvaajan kohteeksi. Playgirl-lehti julkaisi kuvat sellaisenaan, mutta Bradin onnistui lakimiehineen estää, ettei lehden irtonumeroita postitettu Atlantin tälle puolen.
Lehden jenkeissä ilmestyneitä irtonumeroita myydään yhä keräilykappaleina noin sadan euron hintaan.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.