Kuningas Charles valitsi kukat Elisabet-äitinsä suruseppeleeseen - kaunis viesti 75 vuoden takaa

Kuningatar Elisabet II saatettiin maanantaina (19.9.) viimeiselle matkalleen. Siunaustilaisuus pidettiin Lontoon Westminster Abbeyn kirkossa, joka oli kuningattaren hää- ja kruunajaiskirkko.
Yli 70 vuotta hallinnutta kuningatarta oli saattamassa noin 500 kutsuvierasta. Lontoon kadut olivat täyttyneet surevasta kansasta, ja BBC lähetti seremoniat suorana lähetyksenä.
Charles pidätteli kyyneleitä kuningattaren hautajaisissa - entinen miniäkin tervetullut
Elisabetin arkun päällä lepäsi kaunis kukkaseppele, jonka kukkaset kuningas Charles oli äidilleen valinnut. Osa seppeleen kukista oli poimittu Buckinghamin palatsin, Clarence Housen ja Charlesin ja kuningatarpuoliso Camillan kodin Highgrove Housen puutarhoista.

Valituilla kukilla on symbolinen merkitys, ja ne kertovat Elisabetin elämäntarinaa.
Seppeleessä tammi symboloi rakkauden voimaa, rosmariini muistoja. Myrtti oli katkaistu samasta kasvista, josta Elisabetin hääkimpun myrtinoksakin oli peräisin marraskuussa 1947.
Lisäksi seppeleessä oli pelargoniaa, ruusuja, syyshortensiaa, maksaruohoa, daaliaa ja törmäkukkia.

Kukkien keskelle Charles on asettanut valkoisen käsinkirjoitetun kortin, jossa lukee ”Rakkaudella ja kiintymyksellä muistaen. Charles R.
Seppele haudataan Elisabetin mukana Pyhän Yrjön kappelin kuninkaalliseen hautakammioon.
Tämä on Elisabetin toinen hautaseppele.

Kun kuningattaren arkku siirrettiin Balmoralin linnasta Skotlannin pääkaupunkiin Edinburghiin ja sieltä Lontooseen, oli arkun päälle asetettu herkkä vaalea seppele.
Kuningattaren henkilökunta oli kerännyt seppeleen kukat ja kasvit Balmoralin puutarhasta. Mukana oli muun muassa daalioita, leimuja, valkoista kanervaa ja Elisabetin suosikkikukkia tuoksuherneitä.
Hello-lehden mukaan tuoksuherneet olivat Elisabetin viesti Philip-puolisolleen, jonka hautajaisiin kuningatar valitsi tätä lempikasviaan. Se symboloi lähtöjä ja hyvästejä.
Herttuatar Meghan ja prinsessa Catherine kuin kaksi marjaa - kuvat kuningattaren hautajaisista