Khloé Kardashianin kasvoista poistettiin harvinainen kasvain - taustalla aiempi syöpädiagnoosi

Julkkiskaunotar Khloé Kardashian, 38, paljastaa, että häneltä on poistettu kasvain.
Khloén kasvoissa oli ollut näppylä, mutta se ei ollut lähteäkseen useaan kuukauteen. Lopulta hän päätti mennä otattamaan siitä koepalan, ja paljastui, että ihomuutos olikin kasvain.
Khlóé on kertonut asiasta yksityiskohtaisesti omalla Instagram-tilillään. Hän kertoo, että hänet tutkinut lääkäri ja dermatologi totesivat yhdessä, että kyseessä on hänen ikäiselleen äärimmäisen harvinainen tapaus.
- Muutamaa päivää myöhemmin minulle kerrottii, että minun on mentävä välittömästi leikkaukseen poistattamaan kasvoissani oleva kasvain, hän kirjoitti tarinassaan.
Hän kiittää tarinassaan häntä hoitaneita dermatologeja ja lääkäriä, joiden ansiosta patti saatiin pois.
Vauvayllätys! Khloe Kardashian ja pettämisestä kiinni jäänyt ex-puoliso odottavat lasta
Khloé kertoo, että on nyt paranemisprosessin hyvässä vaiheessa. Hänelle tehdyt testitulokset olivat puhtaat ja lääkäri onnistui saamaan kasvaimen pois kokonaisuudessaan.
Hän haluaa kuitenkin ilmoittaa faneilleen, että hänen kasvoillaan tullaan vielä tovin näkemään laastareita.
- Ja kun saan luvan ( poistaa laastarit), tulette luultavasti näkemään arven ja kuopan poistetun kasvaimen kohdalla.
Khloélla on myös tärkeä viesti. Hän jakaa tarinansa siksi, että voisi rohkaista muita tarkistuttamaan ihonsa säännöllisesti. Hänellä on taustallaan aiempi syöpädiagnoosi tummasolusyövästä eli melanoomasta, joka häneltä löydettiin miltei 20 vuotta sitten.
- 19-vuotiaana minulla oli melanooma selassä, ja sekin poistettiin leikkauksella, joten minulla on taipumusta melanoomaan.
Tähti käyttää aurinkorasvaa päivittäin, ja suosittelee muidenkin tekemään niin.
Mamager Kris Jenner on jakanut Khloén tarinan kokonaisuudessaan omalla tilillään.