Hollannin leskiprinsessa Mabel on nyt maansa rikkaimpia - onnea varjostavat isän ja puolison traagiset kuolemat

Hollannin prinsessa Mabel
Mainos
Mainos päättyy

Hollannin prinssi Johan Frison kuoltua lasketteluonnettomuudessa 2013 prinsessa Mabel, 53, jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi. 

Taloudellisesti Mabel on pärjännyt mainiosti, sillä hän on noussut Hollannin 500 rikkaimman ihmisen joukkoon. Kiitos Frison aikanaan tekemien onnistuneiden sijoitusten, Mabelin omaisuus on arviolta 880 miljoonaa euroa. Tällä summalla hän kiilasi viime vuoden varallisuuslistan kärkeen sijalle viisi. 

Hollannin prinsessa Mabel
Mabel on jo vuosia tehnyt työtä lapsiavioliittojen estämiseksi.;

Belgian prinsessa kihloihin: esittelee näyttää sormustaan – kuva!

Quote-lehden mukaan Mabelin varallisuus kasvoi vuoden 2021 aikana 57,1 prosenttia. Prinsessan rikkauksien pääomana on ollut prinssi Frisonin vuosien takainen ”pieni” muutaman miljoonan sijoitus Adyen-yritykseen. Puolisonsa kuoleman jälkeen Mabel myi osan Frison hankkimista osakkeista 43 miljoonalla eurolla. 

Mainos
Mainos päättyy
Prinsessa Mabel, Luana ja Zaria
Mabelin tyttärillä Luana ja Zarialla on kreivittären arvonimi.;

Herttuatar Catherine 40 vuotta - tiesitkö näitä faktoja prinssin vaimosta? Oli lätkämimmi ja orkesterihuilisti, jonka heikkouksia ovat punaviini ja toffee

Hollannin prinsessa Mabel ja Ruotsin kruununprinsessa Victoria
Vuonna 2018 Mabel ja Ruotsin kruununprinsessa Victoria kohtasivat YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa.

Mabel elää teini-ikäisten tyttäriensä Luanan, 16, ja Zarian, 15, kanssa Lontoossa.

Kruununprinsessa Victorialla todettiin uusi koronatartunta - edellisestä alle vuosi

Frison kuoleman jälkeen hän on keskittynyt uraansa ja toiminut ihmisoikeusaktivistina. Hänet on palkittu lukuisia kertoja muun muassa työstään HIV:n ja aidsin ehkäisemiseksi, tyttöjen oikeuksien puolustajana sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistäjänä. Viimeksi vuosina 2018 ja 2019 Apolitical-lehti valitsi Mabelin sadan vaikutusvaltaisimman tasa-arvon puolustajan joukkoon. 

Prinssi Friso ja Mabel Wisse Smit
Friso luopui kruununperimysoikeudestaan saadakseen elää rakastamansa naisen kanssa.;
Mainos
Mainos päättyy

Mabelin elämässä on riittänyt draamaa.

Ollessaan yhdeksänvuotias Mabel menetti Hendrik-isänsä traagisesti. Isä oli yrittänyt pelastaa naapurinsa, joka oli pudonnut jäihin luistellessaan. Molemmat menehtyivät. 

Prinssi Contantinj, kuningatar Beatrix, prinsessa Mabel, kruununprinssi Willem-Alexander
Prinssi Frison perhe, äiti Beatrix, täti Margriet ja veljet Constantinj ja Willem-Alexander olivat Mablen tukena onnettomuuden jälkeen sairaalassa.;

Ruotsin prinssi Oscar, 5, paloauton ratissa – kuva!

Avioliitto prinssi Frison kanssa ei ollut itsestäänselvyys. Kun pari kihlautui vuonna 2003, silloinen pääministeri Jan Peter Balkenende ilmoitti parlamentille, ettei Mabel ollut sopiva prinssin vaimoksi. Hän vetosi Mabelin aiempiin yhteyksiin huumeliigan pomoon Klaas Bruinsmaan. Hollannin hallitus päätti olla myöntämättä lupaa prinssin avioliitolle. 

Hollannin lainsäädännön mukaan prinssin avioliitto vaatii maan istuvan hallituksen luvan. Koska Friso ei tätä lupaa saanut, oli hänellä kaksi vaihtoehtoa: luopua Mabelista tai mahdollisuudesta kruunuun. Friso valitsi rakastamansa naisen. 

Prinssi Frison hautajaiset
Ennen kuolemaansa Friso siirrettiin sairaalasta kuninkaalliseen palatsiin Haagissa, missä hän menehtyi 12. elokuuta 2013. Hänet haudattiin lähellä äitinsä kotia Lage Vuurscheen.;
Mainos
Mainos päättyy

Prinsessa Märtha Louisella kova huoli: šamaani Durek sairastui vakavasti

Frison ja Mabelin onnellinen liitto päättyi prinssin kuolemaan elokuussa 2013. 

Ystävältä raju paljastus ruhtinatar Charlenen terveydentilasta: "Ei ole syönyt kiinteää ruokaa yli puoleen vuoteen"

Prinssi joutui lasketteluonnettomuuteen perheen talvilomalla Itävallan Lechissä helmikuussa 2012

Hän oli laskettelemassa off-pisteellä eli rinteessä, jota ei ylläpidetä ja valvota, kun lumivyöry iski. Pelastajat eivät löytäneet Frisoa riittävän nopeasti lumimassojen alta. Hän sai sydänkohtauksen ja vakavan aivovamman. 

Kuninkaallinen perhe siirsi Frison Innsbruckin sairaalasta Lontooseen yksityisen sairaalaan neurologian osastolle. Friso oli koomassa, mutta eli vielä reilun vuoden.

Kuningatar Elisabetilta avoin ja herkkä puhe: Saan yhä mieheni rakkaudesta voimaa

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan