Ahdistelukanne nurin! Kevin Spaceylta 40 miljoonaa dollaria vaatineen miehen puheet todettiin ristiriitaisiksi

Kahdesti Oscar-palkittu näyttelijä Kevin Spacey, 63, vapautettiin ahdistelusyytteistä New Yorkissa, Reuters uutisoi.
Star Trek -näyttelijä Anthony Rapp, 50, vaati Keviniltä 40 miljoonan dollarin korvauksia seksuaalisesta ahdistelusta. Anthonyn mukaan Kevin oli kosketellut häntä seksuaalisesti vuonna 1986. Anthony oli tuolloin 14-vuotias.
Valamiehistön mukaan Anthony ei pystynyt todistamaan väitettään. Valamiehistö katsoi, että hyväksikäyttöä ei tapahtunut. Niinpä tuomari hylkäsi kanteen.
Kevinin lakimiehet esittivät Anthonin todistajanlausunnossa epäjohdonmukaisuuksia. Anthony oli muun muassa väittänyt, että Kevinillä olisi ollut erillinen makuuhuone, mutta huoneiston pohjapiirrokset kumosivat tämän väitteen.
Useat seksuaalirikossyytteet ovat johtaneet siihen, että Kevinin näyttelijänura Hollywoodissa katkesi. Kevin tähditti ennen oikeusjupakoitaan Netflixin suosittua House of Cards -sarjaa. Seksuaalisrikossyytteiden vuoksi Kevin kirjoitettiin ulos sarjasta ja hän sai työnantajaltaan isot vahingonkorvaukset maksettavakseen.
Ensi kesänä Lontoossa alkaa oikeudenkäynti, jossa Keviniä syytetään neljästä seksuaalisesta ahdistelusta ja yhdestä pakottamisesta yhdyntään. Väitetyt teot koskevat lähes 20 vuoden takaisia tapahtumia, jolloin Kevin oli The Old Vic -teatterin taiteellinen johtajana.