Rakkaus roihuaa? Adele näytti punaisella matolla jättisormustaan

Laulaja Adele, 33, on kihlahuhujen keskipisteenä. Tähti ilmestyi eilen (8.2.) järjestettyyn Brit Awards -gaalaan valtava timanttisormus vasemman käden nimettömässä, mikä sai fanit spekuloimaan, olisiko hittinikkari mennyt jo kihloihin.
Easy On Me -kappaleen esittäjä tallusteli gaalan punaiselle matolle upeassa Giorgio Armanin iltapuvussa, mutta huomion toden totta varasti kädessä kimalteleva kivi.
Eipä kaunotar sormusta peitellytkään, sillä hän poseerasi näyttävästi asettaen kätensä lantiolle.


Tällä hetkellä tähti deittailee urheiluagentti Rich Paulia. Pariskunta sytytti suhdehuhut ilmestymällä yhdessä koripallo-otteluun viime vuoden heinäkuussa. Sittemmin heidät on nähty yhdessä lukuisia kertoja.

Eilisillan Brit Awards -gaalassa Adele kahmi varsinaisen palkintosaaliin: hänet palkittiin vuoden kappaleesta, vuoden albumista sekä parhaan artistin palkinnolla.
Hän julkaisi viime vuonna 30-nimisen albuminsa, jota on kutsunut eroalbumiksi. Tähti erosi ex-miehestään Simon Koneckista vuonna 2019. Ero astui virallisesti voimaan viime vuoden maaliskuussa.
Riipaisevat nauhat julki - Adele itkee avioeroaan: "Tunnen oloni vainoharhaiseksi"
Viime aikoina Adele on ollut otsikoissa keikkaperuutuksensa takia. Hänen kaikki Las Vegasin -konserttinsa peruttiin, ja tähti murtui kyyneliin ilmoitettuaan asiasta julkisuuteen. Esitykset peruttiin alle vuorokauden sisällä siitä, kun niiden olisi pitänyt alkaa.
- Olen pahoillani, mutta show’ni ei ole valmis. Yritimme kaikkemme, jotta saisimme sen ajoissa valmiiksi ja riittävän hyväksi teille, mutta olemme tuhon omia toimitusviiveiden ja covidin takia, hän pahoitteli Instagramissa.
Pandemialla on ollut näppinsä pelissä konserttien kaatumisessa, mutta Daily Mailille on juoruiltu, että maailmantähden diivailu olisi myös pannut kapuloita rattaisiin. Joka tapauksessa show on siirretty hamaan tulevaisuuteen.