Tv-ohjelma: Sara Sieppi avoimena burn outista, sydänvioista ja univaikeuksista: ”Työstä tuli pakkopullaa”

Sara Sieppi
Mainos
Mainos päättyy

Olen julkkis…Päästäkää minut pois! -sarja alkaa tänään MTV3-kanavalla. Kilpailussa 15 suomalaista julkkista lähtevät Argentiinan sademetsän armoille, ja keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaan voittopottiin. Kisan voittajasta kruunataan viidakon kuningas tai kuningatar.

Varo: tämä juttu sisältää juonipaljastuksia illan jaksosta!

Jakson loppupuolella kisaajat kerääntyvät leirinsä nuotiolle puhumaan elämäntilanteistaan. Laulaja Anna Hanski pohtii, että haluaa saada reissussa todellisen minänsä esille. Tiktok-tähti Nuppu Oinas puolestaan kertoo, että hän kokee elämänsä valuneen ohi viimeisen parin vuoden aikana.

- On vaan sykkinyt menemään. Tämä tuli jotenkin tosi hyvään saumaan. Rakastan ryhmässä olemista. En tykkää yksinäisyydestä, vaan siitä, että on porukkaa ympärillä ja pääsee seikkailemaan, Nuppu kertoo.

Hän myös sanoo unohtaneensa sisällä asuvan seikkailijaluonteensa Helsingin hälinässä.

Mainos
Mainos päättyy
Olen julkkis -sarja
Leirissä kuunneltiin tarkkaan, mitä toisilla on sanottavana. Kuvassa vasemmalta Perttu Sirviö, Esko Eerikäinen, Jussu Pöyhönen ja Sakke Pietilä.

Heidi Sohlberg jatkaa keskustelua, jonka jälkeen ääneen pääsee missikaunotar Sara Sieppi. Sisällöntuottaja paljastaa lähteneensä ohjelman kuvauksiin lomalle.

- En muista milloin olisin esimerkiksi ollut viikon tekemättä mitään töitä tai kolme päivää. Mulla on ollut työt ihan vahvasti läsnä koko ajan. On ollut kaikki sydänviat, burn outit, kaikki univaikeudet… hän luettelee.

- Huomasi sitten, ettei työstä enää nauti. Että se on sellaista pakkopullaa. Inspiraatio ihan hukassa ja tavallaan tekee tosi pakonomaisesti ja suorittaa. Ja on tosi pahalla päällä ihmisille. Sitten ei kuitenkaan osaa vetäytyä niistä hommista ollenkaan, Sara purkaa tuntojaan kisaajille.

Sara Sieppi
Jakson alussa julkkikset saapuvat näyttävästi viidakkoon joessa kelluvien tynnyreiden sisältä.

Kerttu Rissanen uutuusohjelman kuvauksista: "Kävivät henkisesti haastavaksi"

Saran jälkeen kuullaan vielä Kyösti Mäkimattilan syyt lähteä viidakkoon, kunnes remonttipiiskuri Perttu Sirviön kommentti keventää vakavoituneen tunnelman.

Mainos
Mainos päättyy

- Tää tulee olemaan ihan superhieno juttu. Nauretaan ja itketään ja piereskellään yhdessä, Perttu heittää ja koko sakki repeää nauruun.

Ensimmäisessä jaksossa nähdään syvällisten keskustelujen lisäksi kaksi jännittävää ja hyvin erilaista kilpailua.

Tangokuningas viidakossa! Kyösti Mäkimattila lataa suoran mielipiteensä tosi-tv-ohjelmien selkäänpuukotuksista: "Rajua peliä"

Olen julkkis…Päästäkää minut pois! ensimmäinen jakso tänään kello 20.00 MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Tv-ohjelma: Sara Sieppi avoimena burn outista, sydänvioista ja univaikeuksista: ”Työstä tuli pakkopullaa”