fbqTemptation Islandin Joonas murtui täysin – tyttöystävä Pauliina rikkoi avoimen suhteen tylyllä tavalla! | Seiska
Temptation Islandilla käy tunteet kuumina, kun videolta paljastuu Joonaksen pelko.

Temptation Islandin Joonas murtui täysin – tyttöystävä Pauliina rikkoi avoimen suhteen tylyllä tavalla!

Telkkari | 12.05.2017 17:40

Temptation Island Suomen torstain jaksossa koettiin taas karvas pettymys iltanuotiolla. Joonas sai seurata omin silmin videolta lomaromanssia, jonka toisena osapuolena oli hänen oma tyttöystävänsä Pauliina.

Vaikka Pauliina ei ole toiminutkaan sääntöjen mukaan saarella, ei Joonaskaan ole käyttäytynyt kuin puhdas pulmunen. Alkujaksoissa Joonas iski silmänsä saaren sinkkuun Jennikaan, ja he viettivät aikaa paljon läheisissä tunnelmissa. Iltanuotiolla koettiin siis surua myös Pauliinan puolesta, minkä seurauksena Joonas päätti rauhoittua ja keskittyä Pauliinaan.

Pauliina vuorostaan iski silmänsä sinkku-Arttuun ja pari alkoi viettää aikaa tiiviisti yhdessä. Pauliina on valitellut saarella sitä, että Joonas ei anna hänelle tarpeeksi huomiota. Arttu on antanut sitäkin enemmän. 

"En pääse Pauliinan pään sisälle"

Joonas ja Pauliina ovat avoimesti puhuneet saarella heidän suhteestaan ja rajoista, jotka ovat hyvin avoimet. Avoimesta suhteesta huolimatta pariskunta sopi, että seksiä ei harrasteta. Toisin kuitenkin kävi.

- Meillä on ollut Pauliinan kanssa hetkiä, että ollaan menty liian pitkälle. Rajoja on rikottu,  Arttu toteaa kameralle.

Kameralle nämä aktit eivät kuitenkaan ole tallentuneet.

- En pääse Pauliinan pään sisälle, haluaako hän tietoisesti tehdä sen kameroiden ulkopuolella, Arttu kertoo.

"Äiti arvasi"

Joonaksen kasvoilla nähdään karvas pettymys, mutta samalla hän toteaa Pauliinan äidin arvaukset käyneen toteen.

- Ennen reissua Pauliinan äiti sanoi, että hänen tyttärensä tulee panemaan saarella. Onnittelut vaan sitten äidille, kun tiesit mitä tytär tulee tekemään, Joonas toteaa surullisena. 

Nähtäväksi jää, lähtevätkö Joonas ja Pauliina viimeisellä iltanuotiolla yhdessä vai erikseen. 

Teksti:Jasmin Määttä
Kuvat:nelonen

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!