Hyppää pääsisältöön
tis-iiro

Temptation Island Suomi: Meijun ja Tonin intiimit hetket paljastuvat Iirolle: "He näyttivät hyvältä yhdessä..tarvitsen erilaisen naisen!"

Temptation Island Suomen torstai-illan iltanuotiolla nähdään jälleen surkeita kasvoja, kun videoilta paljastuu toinen toistaan raaempia tapahtumia. 

Jenina näkee Juhon harrastavan seksiä Fannin kanssa ja Iiro puolestaan näkee ensimmäistä kertaa kuinka hänen puolisonsa Meiju päätyy sänkyyn Tonin kanssa. Kumpikaan ei tunnusta harrastaneensa seksiä, mutta meno muuttuu kuitenkin intohimoiseksi Tonin makuuhuoneessa. Siellä ei ole kameroita. 

meiju

"Tarvitsen erilaisen naisen!"

Sen sijaan, että Iiro olisi purskahtanut itkuun, alkaa hän tylyttää tyttöystäväänsä huonosta käytöksestä. Tilanne on koominen, sillä Iiro on käytännössä pettänyt Meijua jo ensimmäisestä illasta lähtien. 

- He näyttivät hyvältä yhdessä. Luulen, että itsekin tarvitsen erilaisen naisen. Sellaisen ymmärtäväisemmän ja herkemmän naisen. Meiju oli täydellinen ennen tätä, mutta tämä kaikki on paljastanut Meijusta uuden puolen. On parempi, että se tuli esiin nyt eikä esimerkiksi kolmen, tai vaikka viiden vuoden päästä. 

sami kuronen

- Minkä vuoksi luulet, että tämä Meijun uusi puoli tuli esiin? Sami Kuronen tenttaa Iiroa. 

- Mun ei olisi kannattanut hakeutua Janinan turvaan. Omalla tavalla olen tyytyväinen, että tein niin, koska se toi esiin Meijun uuden puolen, jota en rakastan. Edelleen rakastan sitä ihmistä kenen kanssa tänne tulin, mutta en haluaisi olla ton ihmisen kanssa yhdessä. Ihan vielä en haluaisi kuitenkaan luovuttaa!

Kaikki iltanuotion käänteet Nelosella torstaina kello 21.30 lähtien! 
 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Mariama BAH
Kuvat:
nelonen media

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!