Telkkari
Katso videot!

TIS-Iltarovio: Valto romahti Miran seksihurjastelujen paljastuttua - ei kertonut syrjähypyistä vanhemmilleen!

05.06.2020 09:19

Temptation Island Suomessa parisuhteensa menettänyt Valto halusi suojella Miraa vanhempiensa reaktioilta kaikesta kokemastaan huolimatta.

Valton ja Miran suhde päättyi katastrofaalisesti, kun Miran uskottomuus paljastui Valtolle viimeisellä iltanuotiolla. Hän joutui katsomaan videon, jossa Mira ja sinkku-Markus harrasivat seksiä.

Vaikka tilanteesta on kulunut jo useita kuukausia, oli tapahtuneen uudelleeneläminen miehelle raskas kokemus.

- En ole kokenut mitään hirveämpää koskaan. Kyllä verkkokalvoilla näkyy aina tilanne siitä. Vaikka pystyin aika tyynesti käsittelemään asioita siinä iltanuotiolla, olin aivan sokissa. Ehkä siksi olinkin niin tyyni, koska en tiennyt miten reagoida, Valto kertoo TIS-Iltaroviossa.

Valto ja Mira lähtivät Temptation Island Suomesta eronneina, mutta he yrittivät saada asiansa kuntoon Suomeen päästyään. Valton mukaan kyse ei ollut kuitenkaan suhteen pelastamisyrityksestä.

- En sanoisi sitä mitenkään yrittämiseksi. Se oli sellaista hetkessä elämistä. Se oli niin outo tilanne, ja käsittelimme asiaa. Puhuimme paljon, ja hetken ajan olimme tekemisissä enemmän. Sitten muutimme Miran ja siihen se jäi.

 

Salasi tapahtuneen

Suomessa Valto ja Mira asuivat Valton vanhempien luona ensimmäiset viikot. Samalla Mira sai aikaa hoitaa omat asiansa kuntoon.

- En viitsinyt heittää Miraa pihalle. Aika nopeasti saimme Miralle asunnon.

Kohusarjan kuvauksista palattuaan Valto ei kertonut perheelleen parisuhteensa järkyttävästä käänteestä, koska Mira asui heidän luonaan tuolloin.

- En minä voinut mennä heti heille sanomaan. Sanoin vain, että ei mennyt ihan putkeen ja että kerron myöhemmin. Kerroin heille Miran lähdettyä.

Katso Miran Iltarovio-jakso alta:

 

 

Teksti:Antero Alhonen
Kuvat:EVA-LIISA ORUPÕLD
Jaa Artikkeli:

KATSO SEURAAVAKSI

Katso video!

Inspiraatiota Justin Bieberiltä! Ex-vaimo tatuoi Amadeus Lundbergin niskan – ”Sattui kamalasti!”

Katso video!

Johanna Tukiaisen kihlaus oli mennä pahasti pieleen – ei ymmärtänyt Paul-rakastaan!

Lauri Tähkä juhli Jyväskylän yössä - katso video tähtiartistin häikäisevistä karaokevedoista!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!