Sara Sieppi Paratiisihotellissa

Sara Siepin juontourakka ei alkanut mallikkaasti: Paratiisihotelli on syksyn ehdoton floppisarja – katsojat katosivat!

27.09.2017 13:11

Syksy on perinteisesti tv-ohjelmien kulta-aikaa, mutta valitettavasti kaikki sarjat eivät menesty odotusten mukaisesti.

Yksi niistä on ex-missi Sara Siepin juontama Paratiisihotelli, jota seurataan Liv-kanavalla kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 21.

Kyseessä on tosi-tv-sarjan toinen tuotantokausi. Ensimmäisen kauden avausjakson (vuonna 2015) keskikatsojamäärä oli 199 000, kun puolestaan toisen tuotantokauden avausjaksolla keskikatsojamäärä oli parisen viikkoa sitten enää 83 000.

Paratiisihotelli

Viime viikon luvut ovat tippuneet jo ensimmäisestä jaksostakin alaspäin, sillä sarjaa seurasi viime jaksoissa enää vaatimattomat 61 000 silmäparia.

Sami Kuronen Temppari-saarella

Vertailun vuoksi Sami Kurosen juontaman Temptation Island -tosi-tv-sarjan (kuva yllä) avausjakso keräsi myös vuonna 2015 ruhtinaalliset 390 000 katsojaa.

Verrattakoon vielä kerran, että TV1:n sunnuntai-illan uutisia katsoi yli 900 000 ihmistä.

Katsojalukujen lähde: Finnpanel

Teksti: Mariama BAH
Kuvat: nelonen media

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!