Hyppää pääsisältöön
Vain Seiskassa!
Miikka Nousiainen, Kari Hotakainen & Tuomas Kyrö.

Nyt oli levotonta! Maikkarin televisiotähtien haastattelu meni totaalisesti läskiksi – naurunremakasta ei ollut tulla loppua: ”Kysy siltä, se on juoppo!”

MTV ja C More järjestivät eilen tiistaina (6.11.) massiivisen tiedotustilaisuuden koskien kanavien ensi kevään tarjontaa. Tilaisuus järjestettiin Helsingin ydinkeskustassa Tennispalatsissa, jonka yksi elokuvasaleista oli tupaten täynnä tv-tähtiä ja mediaväkeä.

Valtavalle valkokankaalle vyörytettiin toinen toistaan näyttävämpiä maistiaisia tulevista tv-ohjelmista. Eniten puffattiin ymmärrettävästi uutuusohjelmia ja suursatsauksia, kuten esimerkiksi Meksikossa kuvattua Myyrää. Kyseisen ohjelman juontaa Roope Salminen.  Myös kanavalle palaava Uutisvuoto sekä vanha kunnon Salatut elämät voideltiin kunnolla parrasvaloissa.

Lue myös: Megayllätys! Peter Nyman jättää uutisankkurin tehtävät - palaa Uutisvuodon juontaksi!

– Hyvältähän tuo kevään tarjonta tosiaan näyttää. Tuskin edes me pystymme tuhoamaan sitä, Miikka Nousiainen virnuili myöhemmin Seiskalle.

Innolla kohti uutta tuotantokautta

Nousiainen ja hänen kirjailijakollegansa Tuomas Kyrö sekä Kari Hotakainen saivat istuskella kaikessa rauhassa mainosmaisen esittelytykityksen jälkeisessä pressitilaisuudessa, jossa medialla oli mahdollisuus haastatella useita paikalla saapuneita tv-kasvoja.

Siinä missä Salkkari-tähdet, vappupimiät, roopesalmiset ja mariaveitolat olivat hukkua mikrofonimereen, älymystökolmikko jutteli lähinnä huvittuneina keskenään. Sitten Seiska päätti mennä kysäisemään, millä fiiliksillä Hotakainen, Kyrö ja Nousiainen lähtevät tekemään tulevaa Pitääkö olla huolissaan? -tuotantokautta.

– Raivokkaalla innolla, Kyrö vastasi lakonisesti.

– Kovalla energialla kuten aina, Nousiainen huokaili lähes haukotellen.

– Kovilla kierroksilla mennään, niin kuin näkyy, Hotakainen sanoi ilmeenkään värähtämättä.

Miikka Nousiainen, Kari Hotakainen ja Tuomas Kyrö olivat jälleen huumorimielellä liikenteessä.
Miikka Nousiainen, Kari Hotakainen ja Tuomas Kyrö olivat jälleen huumorimielellä liikenteessä.

Piikittelivät toisiaan 

Haastattelun edetessä kolmikon keskuudessa alkoi hiljalleen ilmetä hyväntuulista hekottelua. Se vain voimistui Seiskan kysyessä, millä tavoin heidän tähdittämänsä ohjelma erottuu kilpailijoistaan – tuleehan tätä nykyä lähes jokaiselta kanavalta erilaisia panelistiohjelmia.

– Miten erotumme muista? Ulkonäöllä, Nousiainen myhäili.

– Ja tiukalla rytmillä, Kyrö jatkoi suupielet nykien.

– Vaatetus ja nykyaikaiset puheet, kuului Hotakaisen vastaus, jolloin Kyrö ja Nousiainen räjähtivät nauramaan.

Lue myös: Huh, mitä supernaisia: Tanssii tähtien kanssa -kaunottarille oma ohjelma!

Naurunremakka yltyi entisestään, kun puhe alkoi rönsyillä uuden vuoden viettoon.

– Kysy Nousiaiselta, se on juoppo! Hotakainen hauskuutti.

Ja nauru sen kuin yltyi yltymistään.
 


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Timo Korhonen

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!