Nyrkkeilijätähti Eva Wahlström saa oman tv-sarjan! Normaalisti pääsy vain sisäpiirillä: "Puolia, joita ei ole julkisuudessa nähty" - katso raju video!

Eva Wahlström
Mainos
Mainos päättyy

Suomalaisesta nyrkkeilijä Eva Wahlströmistä on tekeillä dokumenttisarja, joka tullaan näkemään Viaplay-suoratoistopalvelussa. 

 

Sarja seuraa Evan elämää kahden vuoden ajan vieden katsojan tilanteisiin, joihin tiedotteen mukaan ei normaalisti olisi asiaa kuin ainoastaan sisäpiirillä. 

Olen jo pitkään halunnut kertoa Evan tarinan, ja pari vuotta sitten aika kuvausten aloittamiselle oli otollinen. Kun aloitimme, kysyin Evalta, onko jotain mitä hän ei halua kuvattavan tai onko joku aihe, jota hän ei halua käsitellä. Eva mietti hetken ja totesi, ettei sellaista ole. Sarjassa nähdäänkin Evasta puolia, joita ei ole julkisuudessa ennen nähty, sarjan ohjaaja Mikko Peltonen kertoo tiedotteessa. 

Kahdeksanosaisen sarjan ensi-iltaa on kaavailtu ensi kevääksi. Sarjassa tullaan näkemään tuoreita tapahtumia, sillä kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä. 

Mainos
Mainos päättyy

Eva ilmoitti asiasta myös Instagram-tilillään. Kuvassa nyrkkeilijätähti poseeraa silmä mustana.

(Voit selata postauksen kuvia painamalla nuolta sen päällä.)

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Jos teitä kiinnostaa seurata enemmänkin millaista on olla mä, niin voin ilokseni kertoa että Viaplaylle on tekeillä kahdeksanosainen alkuperäissarja EVA. Ensi-ilta on suunniteltu ensi keväälle. EVA documentary series premiering next spring on Viaplay. Pari viimeistä vuotta on sisältäny mitä ihmeellisimpiä käänteitä, ja kuvausryhmä on päässy mukaan kaikkialle - saunaan painonvedon aikana, pukuhuoneeseen ennen ja jälkeen otteluita ja kotiin seuraamaan uusperheen arkea. Nauhalle on tarttunut itkut, naurut, raivarit, onnistumiset ja epäonnistumiset ja myös ammattinyrkkeilyn vastenmielinen businesspuoli. Itse asiassa kuvausryhmä on mukana täällä Nykissä taltioimassa valmistautumista urani isoimpaan otteluun. Tässä pieni klippi siitä, millainen tunnelma voi olla juuri voitetun MM-ottelun jälkeen. Sarjan ohjaa Mikko Peltonen ja tuottaa Citizen Jane Productions. Lisää making of -materiaalia löytyy @m1kkopeltonen. Check out EVA documentary series making of material @m1kkopeltonen #EVAdocseries #EVAsarja #ViaplayOriginal

A post shared by eva wahlström (@eva_wahlstrom) on

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Nyrkkeilijätähti Eva Wahlström saa oman tv-sarjan! Normaalisti pääsy vain sisäpiirillä: "Puolia, joita ei ole julkisuudessa nähty" - katso raju video!