Hyppää pääsisältöön
Katso kuvat!
Idols

Nämä laulajalupaukset kisaavat Idolsissa ensi viikolla: mukana mm. kolme TVOF:sta tuttua laulajaa ja Hunks-tanssija - kuvat!

Idols-kilpailu palaa televisioon ensi viikolla muutaman vuoden tauon jälkeen. Nelosella nähtävää ohjelmaa esitetään alkuvaiheessa keskiviikkoisin ja torstaisin, ja ohjelman tuomareina toimivat Antti Tuisku, Erin ja Jurek Reunamäki.

Keskiviikkona (13.9.) Idolsin ensimmäisessä jaksossa tuomareiden eteen astuu muun muassa Antti Tuiskun kovimmaksi faniksi itseään tituleeraava Vilma Koivu, 18, joka saapuu Tuiskun eteen kirkuen.

Jaksossa tuomaristolle laulaa myös Luna Laatikainen, 19, joka pysäyttää tarinallaan.

- Mulla on mun ikäiseksi todella paljon elämänkokemusta. En ole todellakaan syntynyt kultalusikka suussa. Minulla on yllättävän positiivinen asenne, vaikka kaikkea pahaa on sattunutkin. Kaikki tunteet, mitä en voi sanoa, ne tulevat laulun kautta, Luna kertoo jaksossa MTV:n tiedotteen mukaan.

- Mulla ei ole ollut mikään maailman paras lapsuus, eikä mitään parhaita ihmisiä kotona. Mun suurin vastoinkäyminen oli silloin, kun olin noin 10-vuotias. Mun senhetkinen isäpuoli käytti minua hyväksi. En olisi päässyt mistään yli, jos en olisi laulanut. Haluaisin vaikuttaa ihmisiin positiivisesti musiikin kautta. Haluaisin sanoa, että kaikki se paha, mitä on, niin se ei pysy, Luna kertoo jaksossa.

Keskiviikkona tuomaristolle esiintyy myös Akira Takaki, 21, joka on ääninäytellyt muutamissa suomenkielisissä animaatioelokuvissa ja -sarjoissa.

Idols Akira Takaki
Akira Takaki kisaa tänä vuonna Idolsissa

Takakin rooleihin ovat kuuluneet muun muassa Sosuke-poika elokuvassa Ponyo rantakalliolla sekä kengurunpoikanen Ruu Nalle Puh -elokuvissa.

Torstaina laulaa Hunks-tanssija

Torstain (14.9.) jaksossa tuomaristo pääsee nauttimaan hyvin persoonallisista esityksistä. He joutuvat myös jännittämään muutaman laulajan puolesta, joilla jännitys kohoaa niin kovaksi, että koelaulu on jäädä laulamatta. Koelauluhuoneeseen astuvat muun muassa pikakävelijä, oman "ryyppäysrenkutuksen" esittävä Henrik sekä Hunks-tanssiryhmään kuuluva Janne Vaittinen.

Idols Janne Vaittinen
Janne Vaittinen

Janne esittää tuomaristolle J. Karjalaisen Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään.

- Tämä biisi kertoo minusta, Janne aloittaa.

- En usko! Erin nauraa vastaukseksi.

Tv:stä tuttuja laulajalupauksia

Lisäksi ensi viikolla Idolsissa jatkopaikkaa tavoittelee kolme The Voice of Finlandistakin tuttua laulajalupausta.

Keskiviikon jaksossa esiintyvä Julia Rautio (ent. Väyrynen), 22, pääsi TVOF:ssa vuonna 2014 knock out -vaiheeseen.

Idols Julia Rautio
Julia Rautio

Samassa jaksossa mukana oleva Anniina Timonen hurmasi puolestaan räppitaidoillaan TVOF:ssa vuonna 2015, jolloin putosi jatkosta kaksintaisteluvaiheessa. Hänet tiputti jatkosta Elisan mainoksista nykyisin tunnettu laulaja-näyttelijä Heikki Mäkäräinen.

Idols Anniina Timonen
Anniina Timonen

Torstaina Idolsissa nähtävä Heidi Sundström, 26, oli mukana TVOF:ssa niin ikään vuonna 2015 ja putosi kisasta Raution tavoin knock out -vaiheessa juuri ennen ohjelman live-lähetyksiä.

Idols Heidi Sundström
Heidi Sundström

Lisäksi tv-katsojille tuttu kasvo saattaa olla Taru Rintamäki, 25, joka oli mukana Idolsissa jo vuonna 2012. Tuolloin hänen kisansa päättyi teatteriviikonloppuun.

Idols Taru Rintamäki
Taru Rintamäki

Nämä laulajat kuullaan ensi viikolla

Muun muassa heitä kuullaan keskiviikon (13.9.) jaksossa: 

Julia Rautio, 22, Oulu
Tuomas Paalanen, 25, Helsinki
Akira Takaki, 20, Helsinki
Vilma Koivu, 18, Kankaanpää
Jose Kärkkäinen, 23, Helsinki
Anniina Timonen, 21, Lappeenranta
Alina Ainola, 22, Helsinki
Luna Laatikainen, 19, Tampere
Roope Myllymäki, 19, Pirkkala

Muun muassa heitä kuullaan torstain (14.9.) jaksossa: 

Lotta-Maria Heinonen, 16, Tampere
Emilia Hakkarainen, 18, Joensuu
Rami Klemets, 20, Oulu
Taika Nummi, 19, Espoo
Heidi Sundström, 26, Kotka
Janne Vaittinen, 26, Kerava
Henrik Alasaarela, 23, Helsinki
Mitja Lepistö, 25, Vantaa
Taru Rintamäki, 25, Helsinki 

Lähde: Nelosen tiedote


Teksti:
Mika Seppänen
Kuvat:
Nelonen

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!