Masked Singer Suomen karonkka oli suunniteltu poikkeukselliseen ajankohtaan - kisan voittanut Sami Hedberg paljastaa, miten karuissa olosuhteissa ohjelmaa tehtiin!

Sami Hedberg
Mainos
Mainos päättyy

Koomikko Sami Hedberg hurmasi suomalaiset Masked Singer Suomi -sarjan Leijonana, ja jännittävässä finaalissa hän nappasi koko kilpailun voiton. 

- Meillä piti olla karonkka, mutta se meni koronan mukana. Tietojeni mukaan juhlat on siirretty myöhemmäksi. Meillä ei ollut mitään etäkaronkkaa, se olisi ollut haastava toteuttaa, Sami kertoo Seiskalle.

Ohjelman kuvaukset olivat Samin mukaan kaikin puolin mielenkiintoiset. Hän saapui kuvauksiin aina mustassa hupparissa ja hopeanvärisessä naamiossa.

- Avustajani vei minut salaiseen takahuoneeseeni, enkä saanut keskustella kenenkään muun kuin tuottajan ja avustajani kanssa. Olin suuren osan ajasta takahuoneessani. Odotin siellä vuoroani, sitten kävin esiintymässä ja palasin takaisin odottamaan kunkin jakson tulosta. Studiossa kuvaajat ja panelistit eivät tienneet, keitä olimme. 

Sami kertoi salaisesta tv-projektistaan ainoastaan lähimmille perheenjäsenilleen.

Mainos
Mainos päättyy

- Tietysti avopuolisoni Saija ja työntekijäni tiesivät asiasta. En kertonut edes ystävilleni asiasta. Ohjelman edettyä sain viestejä ystäviltäni, olenko Leijona. En kertonut asiasta kuin heistä muutamalle läheisimmälle.

Sami on pitänyt asian salassa viime kesästä asti.

- Silloin minua pyydettiin mukaan. Jaksot kuvattiin loppusyksyn ja -vuoden aikana.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan