Laulaja Jannika B puhkeaa kyyneliin Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa – läheisen kuolema laukaisi masennuksen: Koin, että kaikki vihaavat ja nauravat minulle!

Muusikkopariskunta Jannika B ja Toni Wirtanen esittelevät Hollolassa sijaitsevan kesäparatiisinsa toimittaja-juontaja Maria Veitolalle tulevana torstaina nähtävässä Yökylässä Maria Veitola -ohjelman jaksossa
Avoimesti mielenterveydestään puhunut Jannika vuodattaa kyyneliä avautuessaan masennuksestaan, johon sairastui pahasti Martta-tyttärensä syntymän jälkeen.
- Minulla ei ollut yhtä ainoaa hetkeä ja oiretta, vaan on ollut pidemmältä ajalta asioita, jotka ovat jääneet käsittelemättä. Siinä oli työt, jotka uuvuttivat. Olen tehnyt 15-vuotiaasta samaan aikaan töitä ja opiskellut. Minulla ei ole koskaan ollut kesälomaa, paitsi tänä kesänä.
- Kun Martta syntyi, vaarini kuoli. En ehtinyt käsittelemään läheisen kuolemaa. Ei siinä onnen kuplassa ollut aikaa surra, sillä Martta oli juuri syntynyt.
Vaari oli läheinen ihminen Jannikalle.
- Mieleni meni pelokkaaksi läheisen kuoleman takia.

Toni oli suuressa roolissa vaimonsa paranemisprosessia, sillä hän passitti Jannikan psykologin puheille. Jannika kertoo uineensa todella syvissä vesissä.
- Tosi nopeasti aloin ajatella negatiivisesti ja koin, että kaikki ovat minua vastaan. Terve itsetunto katosi, se oli itkuista aikaa. Itkin jokaisessa työpalaverissa. Kun tulin kotiin, itkin morkkispäissäni kotona. Koin, että kaikki vihaavat, nauravat ja haukkuvat minua. Vetäydyin kotiin enkä meikannut viikkoihin, Jannika tilittää.
Myös Toni kertoo uineensa syvissä vesissä, joten hän tiesi, mitä Jannika kävi lävitse.
- Kyllä koira koiran haistaa. Ei tullut yllätyksenä, mitä lääkäri kirjoitti lappuun, Toni toteaa.
Toni varasi vaimolleen ajan psykologille, mutta tapaaminen jouduttiin siirtämään Jannikan työtapaamisten takia. Kun Jannika lopulta pääsi vastaanotolle, nousivat tunteet pintaan.
- Kun psykologi kysyi minulta, kuinka hän voi auttaa, itkin ensimmäiset puoli tuntia. Ne kyyneleet olivat kalleimpia.
Yökylässä Maria Veitola MTV3-kanavalla torstaisin kello 21.00