Karuja tekstiviestejä! Salkkarit-tähti Teemu Lehtilän roolityö menee tunteisiin – ”Mietin, mistä katsojat ovat saaneet numeroni!”

Näyttelijä Teemu Lehtilä, 52, palasi Salattuihin elämiin vuosien tauon jälkeen vuonna 2015, kun tuotantoyhtiö halusi palauttaa sarjaan hänen esittämänsä pahis-Aaron, joka oli haudannut raskaana olevan vaimonsa elävältä.
– Tiesin sarjasta poistuessani, että palaan jonain päivänä. Lähtökohta paluulle oli kiinnostava, sillä roolihahmoni oli kokenut vankilassa hengellisen herätyksen, Teemu kertoo.
Paluun myötä pahuudet ovat jatkuneet.
– Roolihahmoni ei ole todellakaan miellyttävä ihminen. Nyt hän tekee asioita uskonnon varjolla. Kevään päätösjaksossa hän vei raskaana olevan puolisonsa turvaan Saatanalta.

– Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä ilkeyttään, vaan koska on sekaisin uskosta, Teemu kertoo.
Katsojat lähestyvät siviilissä rohkeasti Teemua.
– Sain kevään päätösjakson jälkeen muutamia viestejä, jotka hämmensivät. Saan aika karkeaakin palautetta. Välillä mietin, mistä katsojat ovat saaneet numeroni.
– Takavuosina katsojat sekoittivat todellisuuden ja fiktion, nykyään vähemmän. Nahkani on parkkiintunut ajan myötä.
Hassuja kohtaamisia tv-sarjan fanien kanssa tulee usein.
– Viime keväänä vastaan tuli katsoja, joka onnitteli minua tulevan isyyden johdosta ja oli onnellinen puolestani, että minusta tulee isä vanhemmalla iällä. Mietin pitkään, oikaisenko tilanteen. Ajattelin, että pääsen helpommalla, kun otan onnittelut vastaan.

– Sekaannus saattoi johtua myös siitä, että vastanäyttelijäni Tiia Elg oli samaan aikaan siviilielämässä raskaana.
Teemun mukaan hänessä ja roolihahmossa ei ole mitään samaa. Hän on kuitenkin peilannut roolihahmoonsa omia kokemuksiaan.
– Marjoja poimitaan sieltä täältä, Teemu naurahtaa.
Pienen yhteisen kiinnostuksen aiheen Teemu ja mielikuvitus-Aaro sentään jakavat.
– Olen minäkin kiinnostunut uskonnosta, mutta en kuitenkaan yhtä paljon kuin roolihahmoni, Teemu toteaa.