Skip to main content
Katso kuvat!
Selviytyjät Suomi palaa

Jymypaljastus: Tässä ovat uudet Selviytyjät Suomi -kilpailijat - mukana nämä 16 julkkista! Matka autiosaarelle alkoi juuri nyt!

Parhaillaan Nelosella nähtävä Selviytyjät Suomi on osoittautunut niin suosituksi seikkailurealityksi, että sarjasta tehdään toinenkin tuotantokausi.

Seiskan tietojen mukaan uuden kauden kilpailijat lähtevät jo tänään tiistaina (24.4.) matkalle kohti Filippiineillä sijaitsevaa kuvauspaikkaa, vaikka parhaillaan televisiossa nähtävä kausi on vasta lähestymässä loppuhuipennustaan. Seiskan tietojen mukaan kilpailijat tapasivat toisensa ensi kertaa tiistaina alkuillasta Helsinki-Vantaan lentokentällä. 

Nelonen on järjestellyt kaikessa hiljaisuudessa seuraavaa tuotantokautta ja kerännyt kulisseissa koolle mielenkiintoisen osallistujalistan. Seiskan tietojen mukaan mukana on tälläkin kertaa 16 kilpailijaa, jotka jaetaan paratiisisaarella kahteen leiriin.

Siinä missä nyt nähtävissä jaksoissa kilpailijat ovat kaikelle kansalle tuttuja, tulevalla kaudella mukana on muutama suurelle yleisölle hieman tuntemattomampi ja astetta yllättävämpi nimi. Missien, muusikkojen ja urheilijoiden ammattikunnat ovat kuitenkin kaikki jälleen vahvasti edustettuina.

Nelonen julkisti kilpailijoiden listan virallisesti tiistai-iltana.

Katso seuraavasta listauksesta kaikki Selviytyjät Suomi 2:n osallistujat!

Lola Odusoga, 40

Lola Odusoga

Suomalaiset lysähtivät ihastuksesta polvilleen, kun turkulainen Lola Odusoga kruunattiin Miss Suomeksi 1996. Samana vuonna Lola sijoittui Miss Universumi -kisoissa komeasti kolmanneksi. Hän jäi otsikoihin vielä misseilynsä jälkeen paljolti miesseikkailuidensa ansiosta. Parhaimmillaan köriläät vaihtuivat kainalossa yhtä tiuhaan kuin vuorovesi nousee ja laskee Filippiinien rannikolla. Ehti silti jossain välissä olla vuosikymmenen naimisissa. Tomera ja henkisesti vahva Lola voi hyvinkin pötkiä pitkälle Selviytyjien armottomissa selkäänpuukotustalkoissa.

Niklas Hagman, 38

Niklas & Piritta Hagman

770 runkosarjaottelua NHL:ssä, joissa yli 300 pistettä. Komea kärriääri takaa sen, että joulukuussa hokkarit naulaan ripustaneella Niklaksella riittää pelisilmää myös Selviytyjien saarella. Huomioitavaa on, että liukas laituri tottui kosteaan ilmanalaan Floridan-pelivuosinaan. Onko siitä hyötyä palmun alla vai ajautuuko atleetti paitsioon? Kotiin jäävät kuvankaunis missivaimo Piritta sekä avioparin kolme lasta.

Marko Asell, 47

Marko Asell

Legendaarinen takatukka nähdään tropiikissa! Kun viidakossa vaaditaan voimaa, katseet kääntyvät painin vuoden 1996 olympiahopeamitalistiin. Herra Asellin suoritus Atlantan kreikkalais-roomalaisen tatamilla oli aikoinaan niin jäätävä, että uroteot muistettaneen vieläkin jopa Filippiinien viidakoissa. Väkivahva Marko on tosin viime vuosina vaihtanut hikiset trikoot poliitikon (SDP) tyköistuvaan pukuun. 

Olli Herman, 34

Olli Herman

Reckless Loven laulaja on tottunut takahuonetarjoiluihin, mutta Filippiineillä rokkikukon ei auta diivailla: tarjolla kun on usein pelkkää vettä ja riisiä. Kuopion oma Don Juan pokasi viime vuonna tankotanssija Henriikka Roon, mutta sittemmin Olli on yhdistetty julkkis-dj Amanda Harkimoon. Lähteekö savolaiselta paratiisisaaren rannalla komea falsetti, vai vaihtuuko soundi kilpailun edetessä mollivoittoiseksi?

Sauli Koskinen, 33

Sauli Koskinen

Hyvinkääläislähtöinen ilopilleri tuli koko kansan tietoisuuteen tämän voitettua vuoden 2007 Big Brotherin. Sauli sai 15 minuuttia julkisuudessaan, mutta paistatteli vielä senkin jälkeen lööpeissä, kun alkoi seurustella jenkkitähti Adam Lambertin kanssa. Miten ex-vaatemyyjä pärjää viidakossa? Fyysiset kilpailut voivat tehdä tiukkaa, mutta ainakin Etelä-Kiinan merellä tarttuva rusketus sopii Saulille.

Eevi Teittinen, 28

Eevi Teittinen

Parhaillaan Nelosella nähtävä Selviytyjät on todistanut, että timmi sporttimimmi pärjää pitkälle. Fitness-hottis Eevi on tulevan kauden Janni Hussi. Kotkalaiskaunotar muistetaan seurustelustaan räppäri Uniikin kanssa, mutta nyt käsikynkässä kulkee kirjaimellisesti tyrmäävä vapaaotteluiskijä Teemu Packalén. Todennäköisesti erittäin vahvoilla kaikissa fyysisyyttä ja sitkeyttä vaativissa kilpailutehtävissä.

Virpi Kätkä, 48

Virpi Kätkä

CatCat-sisarduosta tuttu torniolainen edusti Suomea Euroviisuissa 1994. Virpiä voi jo nyt pitää Selviytyjien henkisenä voittajana, jäähän Tauski toiselle puolelle maapalloa Suomen Turkuun. Varsinais-Suomessa viihtyvä kaunotar keikkailee edelleen, eivätkä vuodet näy hänessä käytännössä mitenkään. Ei kannata aliarvioida tätä henkisesti vahvaa naista – kisan musta hevonen?

Wallu Valpio, 44

Wallu Valpio

Hävyttömät viikset, sana hallussa ja muutenkin voimakas persoona. Wallussa on paljon samaa kuin tällä kaudella katsojat raivon partaalle saaneessa Juhana Helmenkalastajassa. Baaritiskiltä tuttu raspikurkku oli viime vuonna vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas, mutta jäi rannalle ruikuttamaan. Miten käy politikoinnin Filippiineillä?

Hannes Hyvönen, 42

Hannes Hyvönen

Kiekkomestaruuksia kauhonnut ex-kiekkoilija tunnettiin kaukalossa lempinimellä Hurja-Hannes, kiitos hirvittävän lämärinsä. Nyttemmin risuparta on nähty Nelosella Gladiaattoreissa ja Baana-sivuston bloggarina. Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että tämä kameleontti pärjää todennäköisesti myös Filippiineillä. Yhdistetty romanttisesti fitness-urheilija Netta "Kaitsun tytär" Suikkaseen.

Kim Herold, 38

Kim Herold

Kaikki muistavat Kimin mallivuodet ja laulaja-lauluntekijän nyyhkyballadit. Herkän suomenruotsalaiskuoren alla saattaa silti piillä piinkova pelimies. Ei pidä yllättyä, vaikka tämä näennäisen kiltti kaveri keplottelisi itsensä pitkälle – vähän kuin parhaillaan nähtävissä ykköskauden jaksoissa avutonta esittänyt Ilari Sahamies.

Lotta Näkyvä, 29

Lotta Näkyvä

On hyvä, että Selviytyjissä on hieman silmänruokaa, sillä muuta ruokaa saarella ei juuri olekaan. Vuoden 2013 Miss Suomi on kuitenkin tottunut rankkoihin vaiheisiin, eikä etäsuhteessa kiekkoilija-aviomies Kristian Näkyvään ole mitään uutta. Herttaisuudestaan huolimatta fiksua ja filmaattista Lottaa ei niin vain höynäytetä. Saas nähdä, miten pitkälle elovenamaisen upea kaunotar pääsee.

Noora Räty, 28

Noora Räty

Mielenkiintoinen nimi. Leijonien naismaajoukkueen legendaarinen maalivahti on totuttu näkemään kiekkomaski päässä, mutta nyt vaaleat hiukset hulmuavat tropiikin lämmössä. Takana olympialaiset ja pitkä kausi kiinalaisseura Kunlun Red Starissa, mutta huippu-urheilijan kone tuskin hyytyy Filippiineillä. Piinkova pelaaja, erittäin vahva myös henkisesti. Kruunautuuko viidakkokausi voittoon?

Vilma Bergenheim, 36

Sean & Vilma Bergenheim

Hyvinvointivalmentajana ja mallina työskennellyt Vilma on varmuudella tyrmäävä näky bikineissä, mutta nähtäväksi, jää, miten entisen NHL-kiekkoilija Sean Bergenheimin vaimo kestää kilpailun rankat koettelemukset. Osittain katsomaton kortti.

Tuuli Matinsalo, 48

Tuuli Matinsalo

Voimistelutaustainen Tuuli voitti aerobickin maailmanmestaruuden 1999 ja valittiin samana vuonna vuoden naisurheilijaksi Suomessa. Hyväntuulinen ja peruspositiivinen luonne auttaa varmasti niinä hetkinä, kun vatsaa kurnii, rotat vilistävät yöllä selkää pitkin tai jääkylmä monsuuni piiskaa niin että tärinä käy. Edelleen kovassa kunnossa, voi olla muille kilpailijoille paha pala purtavaksi.

Veronica Verho, 21

Veronica Verho

Perinteisten julkkisten lisäksi Selviytyjien seuraavalla kaudella nähdään myös sosiaalisen median suosittuja nimiä. Turkulainen Veronica Verho, 21, villitsee lähes 200 000 seuraajaansa Instagramissa ja vähintään saman verran kuulijoita radiokanava NRJ:llä. Sanavalmis ja näyttävä nuori nainen on myös ehditty yhdistää JVG:stä tuttuun sanansylkijä VilleGalleen.

Miska Haakana, 22

Miska Haakana

Tubettaja Miska Haakana, 22, on vielä tuntemattomampi tapaus, mutta erästäkin nuoren miehen videota on katsottu jo yli miljoona kertaa YouTubessa. Kameran edessä esiintymisessä ei siis ole mitään uutta näille parikymppisille nuorille.


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Seiskan arkisto, Nelonen

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!