Illan Unelmajäät-jaksossa kauhotaan alkoholia ja rakastetaan rajusti: ”Vois sanoa niin kuin aikuisviihdettä!”

Illan Unelmahäät-jaksossa seurataan kuopiolaisten Vernan ja Tomin häitä ja häävalmisteluja. Tomi on suomalainen, mutta asunut nuoruutensa Indonesiassa ja Australiassa ja puolestaan Verna on syntyläinen savolainen.
Liekehtivä pariskunta tapasi Kuopion yöelämässä vuonna 2015. Nykyään parin elämää täydentää puolivuotias tyttövauva. Tomilla on kaksi lasta aiemmasta liitostaan.
Itse häävalmistelut meinaavat saada morsiamen käämit palamaan. Erityisesti, kun hääpaikan kattoon kiinnitettäviä kankaita onkin liian vähän. Tilanteen kruunaa se, ettei Tomi voi saman tien hypätä auton rattiin. Sulhanen kun on juonut jo oluen tai kaksi.
Myös hääjuhla on kostea.
- Viimeksi kun oli tämmöstä boolia, ni kukkaa ei muistanu mittää, Tomi kauhoo janojuomaa.

Jaksossa nähdään myös tilanne, jossa sulhanen ja hänen australialainen lapsuudenystävänsä puikkivat kulman taakse nauttimaan jaloviinaa.
Kun hääpari summaa päivän tapahtumia, kääntyy keskustelu rakkaudentunnustuksien lisäksi jälleen alkoholiin.
- Ilta jatkuu juomilla ja tanssimisen merkeissä. Meillä alkaa niin sanotusti bileet nytten. Lapset lähtee hoitoihin ja me jatketaan juhlimista aikuisporukalla, morsian kertoo.
- Vois sanoa niin kuin aikuisviihdettä… sulhanen vitsailee.
- No se on erittäin väärä sana, morsian saa sanottua nauraen.