Skandaali seksimessuilla: poliisi selvittää epäiltyä seksuaalirikosta - sammuiko juopunut nainen lavalle kesken aktin?
sEXHIBITION 2022 -erotiikkamessut järjestettiin Kaapelitehtaalla Helsingissä viime viikonloppuna (28.-29.10.).
Tapahtuman aikana vierailijat pääsevät tutustumaan eroottisiin tuotteisiin ja palveluihin. Messuilla esiintyvät myös alan ammattilaiset esimerkiksi strippauksen tai jopa seksin harrastamisen merkeissä.
Messuvieraiden on myös mahdollista osallistua ohjelmanumeroihin.
Seiskan tietojen mukaan messuilla tapahtui välikohtaus, joka järkytti paikalla olleita. Somessa leviää myös vakavia huhuja aiheesta.
Paikalla olleiden ihmisten mukaan yhteen esitykseen otettiin mukaan osallistuja väkijoukosta. Ilmeisesti hyvin päihtyneessä tilassa ollut nuori nainen nousi lavalle.
Väitteiden mukaan nainen osallistui seksuaalisiin tekoihin lavalla. Joidenkin paikalla olleiden mukaan nainen olisi jopa nukahtanut kesken esityksen, sillä hän oli oletetusti ollut niin vahvassa humalassa.
Esitys keskeytettiin etuajassa.
Lukuisat ihmiset ovat sosiaalisessa mediassa avautuneet järkyttävästä kokemuksestaan seksimessuilla.
Esimerkiksi Ylilauta-keskustelupalstalla sekä Facebook-ryhmissä leviää kirjoituksia esityksen tapahtumista. Lukuisat keskusteluihin osallistuneet henkilöt ovat jopa pohtineet, pitäisikö asiasta tehdä rikosilmoitus.
Pahoinpitelystä tuomitun TIS-Mikan somekäytös yllättää - tästä on kyse
Yleisössä olleet olivat olleet huolissaan siitä, kykenikö esitykseen osallistunut nainen antamaan suostumuksensa lavalla tapahtuneeseen seksiin.
Iltalehti on myös uutisoinut aiheesta. Lehti tavoitti messujen järjestäjät, jotka kielsivät osittain väitteet.
Tapahtumajärjestäjä Terhi Westerbergin mukaan esitykseen osallistunut nainen ei ole sammunut lavalle. Hän kertoo artistin itse toivoneen naisen poistamista lavalta.
– Lava-avustajalla on missä kohtaa tahansa mahdollisuus keskeyttää osuutensa ja poistua lavalta, tai osoittaa muutoin henkilökunnalle, mikäli haluaa esityksen osaltaan keskeytettävän. Tämä on selvää myös esiintyjille, hän totesi Iltalehdelle.
Seiska tavoitti Helsingin poliisin viestintäasiantuntijan joka vahvistaa, että seksimessujen tapahtumista on tehty rikosilmoitus.
– Mahdollisesta seksuaalirikoksesta on tehty rikosilmoitus. Poliisi on kirjannut tapauksesta sekalaisilmoituksen, viestintäasiantuntija Ida Nieminen toteaa sähköpostitse.
Selvitys on kuitenkin vielä aivan alkuvaiheessa, joten esitutkintaa ei ole aloitettu.
– Toisin sanoen poliisi selvittää, onko asiassa syytä epäillä rikosta, eli varsinaisesta esitutkinnasta ei ole kyse. Selvitys on vasta aloitettu ja asia on arkaluontoinen, joten toistaiseksi muuta ei voida kertoa julkisuuteen, hän avaa asiaa.