fbq
Rikos
19.11.2022 08:30
Teksti: Leena Ylimutka|Kuvat: Seiskan toimitus
Jukka Laine
Näin BB-Eeviksen puheet sulivat käräjillä – BB-Milla yllätystodistajana
Rikos
19.11.2022 08:30
Teksti: Leena Ylimutka|Kuvat: Seiskan toimitus

Tiistaina (15.11.) Helsingin käräjäoikeudessa puitiin BB-tähtenä tutuksi tulleen Eeva-Leena ”Eevis” Keskisen saamaa kunnianloukkaussyytettä.

Käräjöinnin taustalla on Eeviksen kahden vuoden takaiset blogikirjoittelut, joissa hän kirjoitti entisen BB-heilansa, Jukka Laineen syyllistyneen raiskaukseen.

Eevis itse ei saapunut istuntoon, mutta häntä edusti asianajaja.

Puolustuksen mukaan BB-Milla oli kertonut Eevikselle tulleensa BB-talossa raiskatuksi, ja tekijänä olisi nimenomaan ollut Jukka Laine.

- Keskinen oli saanut tiedon tapahtuman henkilöltä, eikä hän siksi epäillyt sen oikeellisuutta. Blogikirjoituksissa ei ollut siinä mielessä kyse valheellisesta vihjauksesta. Lisäksi tästä puuttuu tahallisuus, kirjoituksissa oli pyritty siihen, ettei henkilöitä tunnistettaisi, Eeviksen asianajaja vastasi Eeviksen saamaan kunnianloukkaussyytteeseen.

Lähentyi Millan kanssa

Lue myös: Rakkaussuhteen karmea päätös: BB-Jukka haastoi Eeviksen käräjille – tästä on kyse!

Jukan mukaan Eevis oli tuntenut jopa mustasukkaisuutta siitä, että hänen ja BB-Millan välillä oli ollut lähentymistä.

- Minä jäin vielä Eeviksen lähdön jälkeen BB-taloon. Sen jälkeen minä ja Milla lähennyttiin. Meillä ei ollut Millan kanssa seksiä, mutta pientä molemmin puolista käsikopeloa, Jukka taustoitti käräjäsalissa.

Heti kun Jukka tuli pois talosta, hän päätti kertoa tapahtuneesta Eevikselle.

- Näin, että Eevis otti sen tosi lujaa.

Milla
BB-Milla oli käräjäoikeudessa avaintodistajana.

- Marraskuussa sain sitten yhtäkkiä Eevikseltä viestiä, että olin raiskannut Millan, Jukka kertaa tapahtumia.

Tuolloin BB-talosta poistumisesta oli kulunut reilu kuukausi.

- Selvittelimme asiaa kolmistaan, minä, Eevis ja Milla. Tulimme siihen tulokseen, että kyseessä oli väärinkäsitys, Jukka kertoi.

Episodi oli Jukan käsityksen mukaan käsitelty, ja Jukan ja Eeviksen seurustelu jatkui.

Syyttäjä esitteli oikeudessa todisteina muun muassa Jukan ja Millan välisen viestittelyn kyseisestä tapahtumasta.

Erosivat vasta helmikuussa

Lue myös: Avoimesti yhdessä! Big Brother Suomessa seksipuuhillaan hämmästyttäneet Jukka ja Eevis ostoksilla Itä-Helsingissä

Tammikuussa 2020 Jukkaa pyydettiin mukaan Ex On The Beach Suomi -tosi-tv-sarjaan. Jukka kertoi keskustelleensa Eeviksen kanssa osallistumisesta.

- Eevis sanoi, että: "Mene vain, ja nähdään sitten kuvausten jälkeen".

- Toin Eevikselle tuliaiseksi merisimpukan. Tapailimme vielä sen jälkeen muistaakseni kerran, mutta suhde sitten vain hiipui. Olisiko siinä ollut mustasukkaisuutta vai mitä, en tarkalleen muista. Mitään suurta draamaa eroon ei liittynyt.

Jukka kertoi, että ero tapahtui helmikuussa 2020.

Jukastakin tehtiin rikosilmoitus

Eeviksen puolustus vetosi siihen, että BB-Milla oli kertonut hänelle Jukan raiskauksesta, eikä Eevis siksi epäillyt tiedon oikeellisuutta.

Oikeudessa yllätystodistajana kuultu BB-Milla vesitti Eeviksen puheet.

Milla todisti, ettei hän ole milloinkaan puhunut Eevikselle mitään tämän kaltaista. Milla myös kiisti sen, että Jukka olisi hänet raiskannut.

Istuntosalissa paljastui myös, että joku kolmas osapuoli oli tehnyt Jukasta rikosilmoituksen raiskaukseen liittyen.

-  Epäilen, että Eeva-Leena teki tästä rikosilmoituksen, Jukka kertoi käräjäsalissa.

Ilmoituksen jälkeen Jukka kävi poliisikuulusteluissa, mutta raiskausilmoitus kuivui kasaan perättömänä.

- Edes poliisin "syytä epäillä" -kynnys ei täyttynyt, syyttäjä korosti käräjillä.

Syyttäjä vaatii Eevikselle vähintään 60 päiväsakkoa. Helsingin käräjäoikeus antaa tapauksesta tuomion 30.11.