Kohuvideo leviää somessa: näin Ullanlinnan taposta epäilty ajoi autonsa mereen

kuva ja twitter-kaappaus
Mainos
Mainos päättyy

Seiska kertoi tänään maanantaina (19.12.), että Helsingin Ullanlinnan henkirikoksesta lauantaina pidätetty lääkäri on ollut otsikoissa jo viime vuoden elokuussa.

Psykiatri nimittäin ajoi valkoisen Volvonsa Helsingin Kauppatorin lähellä olevaan Vironaltaaseen elokuussa 2021.

Mereen joutui psykiatrin lisäksi viime viikonloppuna surmassa menehtynyt vaimo ja neljä lasta.

Satama-altaan läheisyydessä ollut konstaapeli auttoi veden varaan joutunutta perhettä lähistöllä olleiden veneilijöiden kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

Kohukuvat vain Seiskassa! Ullanlinnan epäilty psykiatriasurmaaja lastasi vaimoaan jätesäkeissä Volvoon - näin poliisi piiritti!

Jutussa kirjattiin rikosilmoitus, mutta poliisi päätti tutkinnan. Surmasta epäilylle psykiatrille annettiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 536 euron sakot.

Somessa leviää tällä hetkellä videomateriaalia onnettomuudesta.

Twitterissä julkaistulla videolla näkyy, kuinka valkoinen ajoneuvo päätyy Vironaltaaseen. Onnettomuuspaikan lähistöllä seisovat myös muutamat ihmiset, jotka näkevät auton uppoavan veteen.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, mistä kuvamateriaali on peräisin.

Lähistöllä ollut vene ajaa heti uppoavan ajoneuvon luokse. Ambulanssi ja poliisiauto saapuvat myös nopeasti paikalle. Poliisiautosta astelee ripeästi ulos kaksi henkilöä.

Mainos
Mainos päättyy

Paikalla ollut Helsingin poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Teemu Heikkilä kertoi tapauksesta Ylen haastattelussa viime vuonna.

Heikkilän mukaan hän oli kollegansa kanssa ollut partioimassa Kauppatorin läheisyydessä huomatessaan, kuinka auto tippui mereen Vironaltaaseen. Se sijaitsee aivan pääkaupungin ydinkeskustassa, Vanhan kauppahallin takana.

Yle: Sankaripoliisi pelasti Ullanlinnan henkirikoksesta epäillyn perheen merestä - "Siellä oli pieniä lapsia"

Partionjohtaja Heikkilä ryhtyi heti pelastushommiin ja hyppäsi altaaseen. 

– Riisuin varustevyön, liivit ja haalarit pois päältä, jotta en itse uppoa mereen. Tiesin, että olen hyvä uimari, Heikkilä kertoi Ylelle.

Heikkilän mukaan myös kaksi sivullista osallistui pelastustilanteeseen vedessä. Autossa olleet saatiin ajoneuvosta ulos, ja pelastajat auttoivat heitä pysymään pinnalla.

– Siellä oli pieniä lapsia. Emme tienneet, mikä heidän uimataitonsa on. Rupesimme etsimään kaikille jotain, josta pitää kiinni, Heikkilä totesi Ylelle.

Mainos
Mainos päättyy

Roskienkeruuvene Roska-Roope saapui paikalle, ja veneestä heitettiin pelastusrengas Vironaltaassa olleille henkilöille.

Partionjohtaja kertoi, että vedessä ui myös perheen mäyräkoira. Heikkilä nosti koiran veneeseen, ja perheen rouva kiersi veneen takaosaan kiivetäkseen portaiden kautta veneeseen.

Uutta tietoa Ullanlinnan epäillystä henkirikoksesta: poliisi tutkii tappona - tämä tapauksesta tiedetään nyt

Heikkilä totesi Ylelle, ettei tilanteesta aiheutunut fyysisiä vammoja autossa olleille. Poliisin mukaan perheenjäsenet olivat kuitenkin erittäin järkyttyneet tilanteesta.

– Tämä oli poikkeuksellinen tilanne itsellenikin. Aiemmin on tullut vastaan lähinnä yksittäisiä mereen pudonneita pelastettavia, hän mainitsi Ylelle.

Ullanlinnan hienostoalueella lauantaina (17.12.) paljastunut henkirikos ei jäänyt naapureilta huomaamatta.

Kuollutta vaimoaan jätesäkeissä Volvoon lastannut psykiatri nimittäin otettiin kiinni näyttävän poliisioperaation turvin. 

Naapurit todistivat aitiopaikalta, miten poliisit nappasivat punaiseen Volvoon vaimoaan lastanneen psykiatrin. Volvon takakontti oli yhä auki, kun poliisit eristivät tapahtumapaikan.

– Tilanne oli todella hämmentävä, koska tällä kadulla harvemmin näkee mitään poliisioperaatiota. Sitten yhtäkkiä täysi hässäkkä päällä, naapuri kuvailee.

Ullanlinnan henkirikos järkyttää: epäillyn psykiatrin seinänaapurina suomalainen superjulkkis - kuvat tapahtumapaikalta

Poliisi tiedotti tapauksesta lisää tänään maanantaina. 

Helsingin poliisin mukaan tapauksen tämänhetkinen rikosnimike on tappo. Rikosnimikkeen tarkentuminen perustuu niihin tietoihin, joita poliisilla on tässä vaiheessa tiedossa tapaukseen liittyen.

– Kyseessä on erittäin vakavan rikosepäilyn esitutkinta. Ymmärrämme, että tapaus herättää paljon mielenkiintoa ja huolta kansalaisissa. Toistaiseksi emme pysty kuitenkaan käsittelemään tapauksen yksityiskohtia julkisuudessa, koska se voisi vaarantaa esitutkinnan, tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jari Koski toteaa tiedotteessa.

Poliisin mukaan epäilty mies esitetään vangittavaksi mahdollisesti huomenna tiistaina. Tiedotteen mukaan poliisi ei toistaiseksi ole kuulustellut epäiltyä. Muita tapaukseen liittyviä henkilöitä on kuultu.

Tappo on tahallinen henkeen ja terveyteen kohdistuva rikos. Henkilö, joka syyllistyy tappoon, tulee tuomita rikoksesta vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi.

Ullanlinnan epäillyn henkirikoksen tapahtumat ovat järkyttäneet suomalaisia. Sosiaalisessa mediassa on jo lauantaista lähtien spekuloitu tapauksen mahdollisesta rikosnimikkeestä. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan