IS: Kaisa Liskille tuomio törkeästä talousrikoksesta - lisäksi vuosien liiketoimintakielto
Kiinteistökuningattarena tunnettu Kaisa Liski, 54, on saanut yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä.
Lisäksi hänet on määrätty liiketoimintakieltoon. Liiketoimintakielto on asetettu alkamaan 23.6.2022, ja jatkumaan kolmen vuoden päähän, 23.6.2025 saakka. Asiasta kertoi ensin Ilta-Sanomat.
Käytännössä liiketoimintakielto tarkoittaa, että Liski ei saa harjoittaa liiketoimintaa, josta on kirjanpitolaissa säädetty kirjanpitovelvollisuus. Hän saa is toimia työntekijänä, muttei yrittäjänä.
Liskin tuomio ei ole lainvoimainen.
Kaisa Liskiä syytetään vakavasta talousrikoksesta - yli vuoden vankeus uhkaa
Seiska ei tavoittanut Liskiä kommentoimaan asiaa.
Oikeus katsoi, että Liski on ollut Tavastia LKV Oy:n vastuuasemassaan luovuttanut yhtiön omaisuutta yhteensä 263 601,22 euroa velkojien ulottamattomiin.
Kaisa on luovuttanut itselleen varoja, vaikka hän on tiennyt yhtiön taloudellisista vaikeuksista. Yhtiön toiminta on jo edellisellä tilikaudella ollut huomattavan tappiollista. Yhtiö on myös ollut ylivelkainen ja sen oma pääoma vahvasti negatiivinen.
Yhtiö on asetettu konkurssiin lokakuussa 2019. Syyttäjä piti Liskin saama taloudellista etua merkittävänä.
Toukokuussa Liski sulki Riihimäellä toimineen lounasravintolansa, koska sai kaupungilta häädön maksamattomien vuokrien vuoksi.
Yksipuolinen velkomustuomio annettiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 12. toukokuuta.
Siitä selvisi, että yrittäjä jätti tilansa vuokrat maksamatta viime vuoden elokuusta lähtien. Sittemmin Liski on tilittänyt ravintolatoiminnan loppumisen syistä sekä vuokrarästeistä omalla Facebook-tilillään.
Häädön saanut Kaisa Liski myy irtaimistoaan: Toivoo käteiskauppoja!
Kesäkuussa Liski hankkiutui eroon vuoden 2020 loppukesästä avatun ravintolansa irtaimistosta Facebook-tapahtuman avulla. Poistomyynti-nimisessä tapahtumassa 4.6. oli tarjolla mikroaaltouuni, syöttötuoleja, potta, kylmäkoneita, aterimia, astiastoja, sisustusesineitä sekä tarjoiluastioita.