Tätä et tiennyt! Kuningataräidin käsilaukku antaa salakoodeja henkilökunnalle
Kuningatar Elisabetia nähdään harvoin ilman käsilaukkuaan. Sen lisäksi, että laukku toimii tyylikkäänä asusteeena, sen huhutaan lähettävän salaisia viestejä kuningattaren henkilökunnalle.
Kuningattaren kerrotaan omistavan yli 200 laukkua, joita hän käyttää julkisissa tapahtumissa.
Kun kuningatar tapasi maanantaina Yhdysvaltain presidentin, Donald Trumpin, roikkui hänen käsivarressaan lontoolaisssuunnittelija Launerin laukku. Kuninkaallisen asiantuntujan mukaan hallitsija kantaa laukussaan muun muassa huulipunaa, peiliä, lukulaseja ja täytekynää, sekä viiden punnan seteliä kirkossa lahjoitettavaksi.
Laukulla kerrotaan kuitenkin olevan myös toinen käyttötarkoitus. Jos kuningatar sijoittaa käsilaukkunsa pöydälle illallisen aikana, se viestii henkilökunnalle, että hän haluaa lähteä viiden minuutin kuluttua, brittimediassa kerrotaan.
Jos hän puolestaan sijoittaa sen lattialle, henkilökunta ymmärtää, että hän on jumittunut tylsään keskusteluun. Tällöin kuningattaren avustajan tehtävä on puuttua tilanteeseen ja pelastaa hänet tahdikkaalla tavalla!
Lähde: New York Post