Oho
Katso kuvat!
Mato Valtonen on ahkera kuvaaja.

Mato Valtonen ja Ernesto Guevara ystävystyivät: Teimme kirjan katujen kaunottarista!

31.12.2017 12:24

Yrittäjä-rokkari Mato Valtonen, 62, päätyi ensi kertaa Kuubaan vuosituhannen alussa. Sydämestä jäi saman tien palanen Karibian saarivaltioon.

– Juhlin siellä muun muassa kuusikymppisiäni. Suomesta lensi parikymmentä kaveria mukaan, vaikka saari kaukana onkin.

Amerikanraudat ovat Kuubassa 40- ja 50-luvun malleja.

Kaunislinjaiset amerikanraudat ovat kiinnostaneet rokkaria jo 1960-luvulta lähtien. Sellaisen omistaminen oli aikanaan monelle nuorelle miehelle vapauden ja kapinallisuuden symboli.

Yllättävä ystävyys

Missään muualla kuin kauppasaarron alla 55 vuotta eläneessä Kuubassa ei enää näe liikenteessä näitä 1940- ja 1950-lukujen nelipyöräisiä laivoja niin runsaslukuisina.

Vanhoja autoja Havannassa.

Mato päätti julkaista Kuubassa kuvaamistaan autoista kuvakirjan, jotta muutkin autoharrastajat saisivat iloa silmilleen. Katujen kaunottaret – kuubalaista aikarautaa -kirja ilmestyi kaksi vuotta sitten.

Nyt kirjalle on luvassa jatkoa, ja tekijöitä on kaksi. Mato sai kumppanikseen Kuuban kansallisankarin, vapaustaistelijana tunnetun Che Guevaran pojan, Erneston.

Ernesto ja Mato ihailemassa Che Guevaran legendaarista moottoripyörää.

– Hän jos kuka osaa kuvata ja kertoa näiden kaunottarien historiaa. Yllättävä on myös tarina, kuinka tutustuimme toisiimme kesällä 2017, Mato taustoittaa.

Kantaa nimeä tyylillä

Moottoripyöräsafareilla elantonsa ansaitseva yrittäjä Ernesto Guevara, 52, tuli ensi kertaa Suomeen elokuussa 2017 Suomen Moottoripyörämuseota pyörittävän lahtelaisen Riku Roudon kutsumana.

– Sain elokuisena aamuna soiton, että minun pitää välittömästi saapua Rikun mökille tapaamaan kuubalaista Leningrad Cowboys -fania, Mato Valtonen kertoo.

Ernesto oli valvonut läpi yön ja katsonut suomalaisyhtyeestä kertovia dokumentteja. Hänestä oli hienoa tavata yksi orkesterin keulahahmoista kasvotusten.

– Olin tietenkin aluksi hieman hämmästynyt, että Che Guevaran poika fanittaa meitä. Juttu lähti kuitenkin saman tien luistamaan. Yhteinen kieli löytyi heti, ja Erneston vaimo, Maria Elena toimi varatulkkina, jos oikeaa sanaa ei heti löytynyt.

– Ernesto on luonteeltaan positiivinen ja hyvin älykäs. Hän kantaa legendaarisen isänsä nimeä tyylikkäästi.

Isällä rahastetaan

Ernesto kovin mielellään halua keskustella tuntemattomien kanssa legendaarisesta isästään Ernesto ”Che” Guevarasta, jota palvotaan vielä 50 vuotta kuoleman jälkeenkin Kuubassa suurena vapaustaistelijana ja sankarina.

Che Guevaran sylissä Ernesto vaiuvana.

– Ernesto oli kaksivuotias, kun Che teloitettiin Boliviassa vuonna 1967. Pojalla ei ole isästään juurikaan muistikuvaa.

Ernestolle Che on suuri vallankumoussankari, kuten muillekin kuubalaisille. Hän ei pidä siitä, että isän nimissä tehdään rahaa mitä oudoimmissa yhteyksissä.

– Se todella ärsyttää, kun hänen kuvansa yhdistetään johonkin sellaiseen, joka ei liity isääni millään lailla, esimerkiksi alkoholijuomien mainontaan tai tupakkapaperiin. Se ärsyttää myös, että häntä käytetään rahan tekemiseen kunnioittamatta niitä ihanteita, joita hän piti arvossa, Ernesto kertoi Ylen uutisissa Suomen-vierailunsa aikana.

Ernestolle on siirtynyt verenperintönä isältään intohimo moottoripyörän selässä syntyvään vauhtiin ja vapauteen. La Poderosaksi ristitty Norton-pyörä oli Chen tavaramerkki ja sillä nimellä kulkee myös hänen poikansa yrityskin: La Poderosa Tours.

 

Teksti: Anne Pennanen
Kuvat: Mato Valtonen

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!