Ihmeparantajaksi julistautunut mies väittää parantavansa syövän - poliisi aloitti tutkinnat, nyt miestä uhkaa vankila!

Oho | 27.09.2017 20:52

Vaihtoehtoista parantajaa uhkaa vankilatuomio Englannissa.

Jerry Sargeant, joka kutsuu itseään nimellä The Facilitator, väitti kykenevänsä parantamaan potilaansa syövästä. Itseoppinut parantaja käytti apunaan muun muassa kristalleja ja tähtitaikaa. Sargeant veloitti asiakkailtaan noin 100 euroa vartin sessiosta. Hänen mukaansa syövän parantamiseen saattoi hurahtaa tuntikin, koska "taikuudelle ei voi asettaa aikarajaa".

Sargeant kertoi oikeudelle löytäneensä taikavoimansa Romaniassa. Hän sanoi todistaneensa kolaria, jossa hän näki naispuolisen uhrin "sielun nousevan taivaisiin". Tapahtuma laukaisi hänen taikavoimansa.

– Minä vain tiedän nämä asiat, hän selittää kykyjensä lähdettä.

Miehen opinahjoja ovat myös "muinaiset mysteerikoulut", joissa hän vieraili mielessään. Lisäksi hän kertoo vierailleensa Alfa Centauri-tähdellä, jonne hän matkusti meditoidessaan pyramidin sisällä.

Sargeant kertoo muun muassa vetäneen migreenin ulos vaimonsa päästä, sekä palauttaneensa naispotilaan kävelykyvyn kristallien avulla. Hän tarjosi asiakkaille myös karman toimintasuunnitelman editointia etäparannuksen kautta. Tämän hän kertoo onnistuneen Skypessä.

Viranomaiset alkoivat tutkia Sargeantin toimia viime vuoden kesäkuussa. Mies kauppasi syöpähoitojaan muun muassa mainoksilla ja Youtubessa. Hän sanoi voivansa parantaa syövän ilman kemoterapiaa. Yksi miehen tarjoamista hoidoista oli kolmen kuun mittainen Energy Healing Journey Together-paketti. Sen väitettiin parantavan sairaudet, parantavan suorituskykyä liike-elämässä, sekä vievän "energian ja elinvoiman seuraavalle tasolle". Paketilla oli hintaa yli 2 000 euroa.

Sargeant vakuuttaa, ettei hän tiennyt tekevänsä mitään laitonta. Oikeus kuitenkin näki asian toisin. Miehen omistaman Star Magic Healing Limited-yrityksen katsottiin syyllistyneen kahteen rikokseen. Sargeant kuulee oman tuomionsa 8. marraskuuta.

Lähde: Daily Mail, Metro UK

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!