Hyppää pääsisältöön

Hyytävä löytö: 54 ihmisen kättä huuhtoutui rantaan Venäjällä! Katso video!

Khabarovskissa, Venäjällä, rantaan huuhtoutui laukku, josta paljastui kammottava yllätys. Laukusta löytyi 27 paria ihmisen käsiä.

Amur-joen rannalle huuhtoutui mystinen laukku, jonka sisältä löytyi 54 irti leikattua kättä. Tutkijat ovat kiirehtineet paikalle Beshennayan kanavaan, josta löytö tehtiin. Toistaiseksi laukun alkuperä on kuitenkin täysi arvoitus. Yhdestä kädestä on saatu otettua sormenjäljet. Muita käsiä tutkitaan parhaillaan.

30 kilometrin päässä Kiinan rajasta sijaitseva paikka on suosittu kalastajien keskuudessa. Paikalliset eivät kuitenkaan olleet havainneet mitään epäilyttävää löytöpaikalla. Paikalliset tiedotusvälineet kertoivat, että joistakin käsistä on löytynyt sideharsoa ja muovisia kenkäsuojia. Tämä on herättänyt epäilyksiä siitä, että kädet olisi leikattu sairaalaolosuhteissa, mahdollisesti jo kuolleilta henkilöiltä. Toisen, hyytävämmän teorian mukaan kädet olisi leikattu rangaistuksena irti varkailta.

Tutkijat ovat toistaiseksi pysytelleet vaiti tutkinnan yksityiskohdista.

Lähde: The Siberian Times


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!