Aivovaurio paransi Timon! Rikkoutunut lamppu vei vuosiksi sairaalahoitoon – ”Olin henkisessä vankilassa”

Parikymppinen Timo Kallioaho oli lukemassa tenttiin vuonna 1983, kun hän yhtäkkiä säpsähti ylös ja löi päänsä lukulamppuun.

– Lamppu meni rikki ja lasinsiruja lensi kaikkialle. En kyennyt ajattelemaan muuta kuin niitä lasinsiruja, siivosin ja kävin suihkussa päästäkseni siruista eroon, nykyään 60-vuotias Timo muistelee.

– Vaikka olin siivonnut moneen kertaan ja käynyt useaan otteeseen silmälääkärissä, en uskonut, että sirut olivat poissa.

Myöhemmin alkoi selvitä, että lamppuhaaveri käynnisti Timolle pakonomaisia oireita.

Timo huomasi kohta, että hän pesi alati hiuksiaan, imuroi jatkuvasti ja juoksi yksityiseltä lääkäriltä toiselle koko ajan. Seuraavan lukukauden aikana pakonomaiset oireet kehittyivät niin nopeasti, ettei Timossa omien sanojen mukaan ollut jäljellä enää mitään normaalia.

– Olin muutamassa kuukaudessa täysin pakko-oireiden muodostamassa henkisessä vankilassa.

– Häpesin pakkotoistojani, enkä kehdannut pyytää apua tai kertoa niistä kenellekään. Siksi sairauteni pysyi visusti piilossa muilta kolmen vuoden ajan.

Lopulta Timo tarkisti aina ennen poistumistaan kotoa, että uunit, hellat, kodinkoneet ja keittiön hanat olivat varmasti pois päältä. Kaikki lamputkin piti tarkistaa ja näiden välissä oli useat käsien pesemiset.

– Ennen kuin astuin ulos, kuuntelin ovenraosta, oliko joku toinen asukas hississä tai tulossa rappukäytävään yhtä aikaa. Jos niin oli, palasin yksiööni ja suoritin kaikki rituaalit alusta uudelleen.

Timon elämä alkoi muodostua sietämättömäksi. Pelkkien yövaatteiden vaihtaminen päivävaatteisiin vaati hirveästi aikaa ja varmistusta, että pukimet olivat varmasti oikeat. Suihkussa meni neljä tuntia, koska peseminen piti aina aloittaa alusta ja kaikki asetella kohdilleen.

Pian Timon kaikki yöt menivät valvoessa, koska hänen piti siivota ja puhdistaa asunnossaan jatkuvasti.

– En ymmärrä itsekään, kuinka selvisin noista vuosista. Toimin opettajaharjoittelijana, ja olin pakko-oireista ja yövalvomisistani huolimatta aina täsmällisesti ja etuajassakin työpaikalla. Joskus olin ennen työpäivää viettänyt puoli yötä käsiä pesten.

Lopulta tilanne kävi sietämättömäksi, ja Timo hakeutui hoitoon psykiatriseen sairaalaan. Hän vietti hoidossa kuusi vuotta, mutta oireet pahenivat entisestään.

Enää Timo ei ehtinyt edes aamupalalle, sillä sängyn petaaminen rypyttömäksi vei niin paljon aikaa.

– Sairauttani ei ymmärretty, ja hoitajat moittivat jatkuvasti hitauttani. Söin lääkkeitä, jotka saivat minut vain nukkumaan, joten nukuin ja oireilin. Normaalista elämästä ei ollut toivoakaan.

Lopulta sairaalaan tuli uusi lääkäri, joka oli perillä pakko-oireisten hoitamisen uusista tuulista.

Pian Timolle tarjottiin mahdollisuutta päästä leikkaukseen Ruotsiin, missä hänelle tehtäisiin kapsulotomia-niminen aivoleikkaus. Hän ei empinyt hetkeäkään.

– Käytännössä se tarkoitti, että minulle tehtäisiin aivovaurio, joka lopettaisi pakko-oireet.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!