212,5-senttisen Tonin rahat eivät riitä erikoisvaatteisiin - Seiska toi iloisen yllätyksen!

Seiska toi Toni Kuokkaselle iloa elämään!
Mainos
Mainos päättyy

Seiskan toimitukseen putkahti jokin aika sitten häkellyttävä hätähuuto. Käsin kirjoitettu paperilappunen kertoi karun tarinan yhteiskunnan ulkopuolelle jääneestä miehestä, jonka poikkeuksellinen pituus ja koko aiheuttivat ikävyyksiä jokapäiväisessä elämisessä ja jota sairas ja eläkkeellä oleva äiti ei enää kykene auttamaan.

Kyseessä oli rautavaaralainen Toni Kuokkanen, 29 vuoden ikään ehtinyt poikkeuksellisen pitkä mies, jonka Seiska esitteli ensimmäisen kerran jo vuonna 2004 otsikolla ”16 vuotta – 211 senttiä!”

Tonin äidin kirjoittamasta kirjeestä kävi ilmi, ettei pienillä tuilla toimeentulevan Tonin tulot riitä hankkimaan itselleen sopivia eikä varsinkaan tarpeeksi suuria vaatteita. Niinpä Seiska päätti auttaa Tonia ja körötellä paikan päälle Pohjois-Savoon.

Pääsiäiseen valmistautuva reilun 1700 asukkaan Rautavaara on hiljainen kunta. Kylänraitilla ei näy kulkijoita eikä kuulu autoja, mutta aurinko paistaa.

Vanhan rintamamiestalon oven avaa valtava mies. 212,5-senttinen Toni Kuokkanen on niin pitkä, että hän saa kotitalosta ulos astuessaan kumartaa kunnolla välttääkseen muhkean kuhmun.

Mainos
Mainos päättyy

- Päevöö, kohtelias Toni vastaanottaa vieraansa.

Hän johdattaa Seiskan toimittajan ja kuvaajan keittiöön, johon on katettu kaunis kahvipöytä. Ennen kahvittelua käydään kuitenkin läpi Seiskan tuomat tuliaiset: erikoisliikkeestä hankitut isojen miesten ostokset.

Silminnähden tyytyväinen Toni sovittelee olohuoneessa ylleen valtavia t-paitoja ja puuvillapaidan, massiiviset college-housut sekä koon 51 kevätkengät. Ja kuin ihmeen kaupalla kaikki sopivat kuin valettu!

- Onpa mukavaa saada Seiskalta apua, tyytyväinen Toni kiittelee.

Seiskan suorittamat ostokset kustansivat pitkän pennin, yli 500 euroa. Erikoissuurista vaatteista ja tamineista saa pulittaa paljon tavallisia vaatteita enemmän.

Ne ovat myös erilaisia vaatteita kuin mihin Toni on tähän asti tottunut.

- Minulla on ompelija, joka ompelloo vaatteita mittojeni mukaan. Tuntuupa jännältä käyttää tämmöisiä printtipaitoja, Toni ihmettelee.

Mainos
Mainos päättyy

- Tähän asti olen pukeutunut ompelijan vaatteisiin, eikä niissä ole tällaisia kuvioita.

Toni muistelee saaneensa uusia vaatteita viimeksi joululahjaksi.

- Äiti pienillä eläkeläistuloillaan osti. Ja vaikkei se vaatenippu ollut kummoinen, niin hintaa kertyi yli 200 euroa, Toni huokaa.

Viimeksi Seiska jututti Tonia kesällä 2011. Tuolloin Tonilla oli kerrottavanaan iloisia uutisia: lempeän jätin suuren sydämen oli valloittanut tuore aviovaimo Jenna, jonka kanssa ikionnellinen mies oli muuttanut Pieksämäelle.

Onni voi kuitenkin olla katoavaista. Toni erosi Jennasta joitakin vuosia sitten ja palasi kotipaikkakunnalleen Rautavaaralle, jonka keskustassa hän nykyään asuu yksin pienessä rivitalonpätkässä.

- Avioero on tietyllä tavalla edelleen arka asia, mutta se yli täytyy päästä, reipas Toni nyökkää.

Vaikka Pohjois-Savon siimeksessä sijaitseva Rautavaara on kaukana maailman metropoleista, Toni Kuokkanen on visusti ajan hermolla. Hänen rauhallista mutta mukavan lupsakkaa puheenpartta on jo vuosia voinut kuunnella YouTubessa.

Mainos
Mainos päättyy

Tonin nortti221-niminen Tube-kanava käsittää reippaasti yli 600 videota. Niiden aiheet käsittelevät jokapäiväistä elämää.

- Teen videoita siitä, mitä kaikkea tulloo tehtyä. Se on kuin päiväkirja, Toni kertoo.

- Ja negatiivisesta palautteesta sen verran, että jos kommenttikentässä ruvetaan herjaamaan, niin bannit (esto) tulloo saman tien!

Niin. Vaikkei Tonia enää kiusatakaan kylänraitilla, internetissä huutelijoihin törmää aina silloin tällöin. Eniten iso mies saa kuulemma kuulla kiloistaan.

- Laihduttaa muka pitäisi. Mutta ei sen pitäisi kuulua kenellekään, jollei se kerran haittaa minuakaan. Jokainen kantaa kilonsa itte!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan