Yhdessä Linnaan? Näin kansanedustaja Elina Valtoseen yhdistetty Jussi Heikelä reagoi suhdeuteluihin

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Valtonen, 41, myönsi lopulta seurustelusuhteensa mediavaikuttaja Jussi Heikelään, 46. Pitkään huhupuheina kulkenut suhdesutina vahvistettiin Iltalehdessä viime perjantaina.
Seiskan tietojen mukaan rakkaus roihahti jo kesällä. Tarkkasilmäiset kansalaiset bongasivat Elinan ja Jussin yhteiseltä veneretkeltä Maarianhaminassa, jossa pariskunta liikkui Jussin Targa-veneellä.
Elina on tehnyt nousujohteista uraa eduskunnassa. Vuonna 2014 hän pääsi varasijalta kansanedustajaksi, ja vuoden 2015 vaaleissa hänet äänestettiin taloon ensimmäistä kertaa.
Vuoden 2019 vaaleissa Elinasta tuli äänikuningatar kerättyään yli 19 000 ääntä vaalipiiristään Uudeltamaalta.

Tiesitkö? Tätä ex-radiojuontaja Jussi Heikelä tekee nykyään: ”Se lentää hyvin"
Jussi puolestaan on ansioitunut media-alalla lukuisissa tehtävissä. Julkisuuteen hän ponnahti 2000-luvun alussa nuortenohjelma Jyrkistä, josta tie johti radiotoimittajaksi.
Jussi muistetaan myös Radio Rockilta, jossa hän veti Korporaatio-aamuohjelmaa kahdeksan vuotta.

Nykyään hän tekee Arto Koskelon kanssa suosittua 23 minuuttia -podcastia.
Seiskan tavoittama Jussi oli harvinaisen lyhytsanainen rakkauselämästään.
– Jos asia koskee henkilökohtaista elämääni, ei ole mitään puhuttavaa, hän tekstasi.
Elina on kansanedustajana tietysti kutsuttu Linnan juhliin. Nyt odotetaan, asteleeko pari presidentin kättelyyn yhdessä.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.