Viivi Altonen paljastaa taikauskonsa: "Uskon tähän täysin"

Miss Suomi 2020 Viivi Altonen kertoo tuoreessa Instagram-päivityksessään unelmistaan ja nykyisestä elämäntilanteestaan.
- Mun jokainen viimeaikainen taika- tai tarotkortti on rohkaissut mua olemaan rohkea ja uskaltaa mennä unelmia kohti, hän aloittaa pohdinnan.
Missi kokee, että hänen elämänsä on seisonut viime aikoina paikoillaan. Hän sanoo tehneensä töitä ja eläneensä niin sanottua tavallista elämää. Vaikka Viivi nauttii siitä, hän on miettinyt, pitäisikö hänen toteuttaa joitain mielessään kyteviä haaveitaan.
- Tässäkin kirjottaessa tajuan, että edelleen silti tavoittelen unelmiani esim. yliopistosta valmistuminen, mutta tässä tarkotan niitä vähän villimpiä unelmia, kuten esimerkiksi Suomesta pois muutto takaisin mallihommiin tai jatkaa taas hetken työtä sukelluksenohjaajana. Tai lähteä pidemmäksi aikaa vapaaehtoistyöhön.
Miss Suomi Viivi Altonen muutti rajusti tyyliään - heittää nyt myrskyvaroituksen ulkonäöstään
Missiä kuitenkin jännittää ajatus riskeistä ja elämänmuutoksista, sillä hänen elämänsä on vakiintunutta ja sujuvaa. Kortit kehottavat Viivin mukaan toteuttamaan unelmia.
- Yksi kortti myös kertoi oman itsen keskeneräisyydestä ja siitä, ettei koskaan ole valmis. Uskon tähän täysin. Samalla se toi myös ajatusta siitä, etten ole vielä valmis - unelmatkaan!
Hän kysyy seuraajiltaan, pitäisikö hänen lähteä, vai laittaa peli poikki ja aloittaa aikuisuus. Pohdinnan päätteeksi Viivi paljastaa uskovansa luonnehoroskooppien paikkansapitävyyteen. Hän myös myöntää uskovansa, että korteista ja horoskoopeista voi saada voimaa sekä näkökulmia elämässä askarruttaviin kysymyksiin.