Vau, TTK-tähti Sita Salminen säväyttää yläosattomissa: "Mulle on viime viikkojen aikana tapahtunu paljon asioita"

Sita salmela
Mainos
Mainos päättyy

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu Sita Salminen julkaisi tänään keskiviikkona (9.2.) pohdiskelevan päivityksen.

Otoksessa Sita poseeraa sensuellina yläosattomissa ohueen läpinäkyvään kankaaseen kietoutuneena. Julkaisun tekstissä hän kertoo käyvänsä läpi suurta muutosta elämässään.

Keveää, sormien läpi liukuvaa, läpinäkyvää ja samalla niin todellista, että maailma värittyy sen läpi. Alati muuttuvaa, vaikeaa saada kiinni koska se on iholla tässä ja nyt. Haluaisin malttaa hengittää syvään ja antaa sen ympäröidä, sanat laskeutuvat myöhemmin, Sita aloittaa kirjoituksensa.

Mulle on viime viikkojen aikana on tapahtunu paljon asioita, jotka on kouraissu syvältä. Oon oppinu ja oivaltanu niin perustavanlaatuisia asioita itestäni, etten oikeastaan osaa vielä puhua niistä. Oon löytäny uusia työkaluja, joiden käyttö on hataraa, mutta ne istuu mun käsiin. Oon kohdannu pelkoja ja tehny rohkeita tekoja, sellaisia joita ajatellessakin mun keho tärisee. Oon ihmetelly, ihastellu ja itkeny. Ennen kaikkea pohtinu ja reflektoinu ehkä enemmän kuin koskaan.

TTK-kilpailija Sita Salmisen luonnonkauneus käänsi katseita – kuva!

Mainos
Mainos päättyy

TTK-tähti mainitsee käyvänsä psykoterapiassa. Hän paljastaa tunteneensa alussa epävarmuutta terapiaprosessistaan.

Jälkikäteen tuntuu hassulta ajatella, että tammikuun alussa mietin ekan kerran, mitä jos psykoterapia-prosessi ei auta mua. Että pelon hetkellä ei ollu hajuakaan siitä, että isot oivallukset oli ihan kulman takana.

TTK:sta pudonnut Sita Salminen: ”Olen nauttinut tästä niin paljon” – henkisesti raskaan kisan loppuminen herkisti kyyneliin!

Hän kertoo kokevansa edelleen haasteita mielenterveytensä suhteen. Sita haluaa kuitenkin käydä läpi myös vaikeitakin tunteita, sillä nekin ovat hänelle tärkeitä, ja omalla tavallaan hänelle kauniita.

Paljon on tietenkin vielä multa iteltä piilossa, eikä mun mt-haasteet oo maagisesti kadonnu mihinkään. En oo kuitenkaan pitkään aikaan kokenu näin voimakasta tunnetta muutoksesta. Ja samalla tunnen rauhaa siitä, että oon niin kovin kesken, ja hukassakin. Ja just tuo yhdistelmä on mulle kaunista, Sita kirjoittaa julkaisussaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan