Vappu Pimiän Teemu-mies jättää työnsä!

Suosikkijuontaja Vappu Pimiän, 44, aviomies Teemu Huuhtanen, 52, on ilmoittanut jättävänsä työnsä Next Games -peliyhtiön toimitusjohtajana.
Teemu kertoi uutisesta Linkedinissä eilen torstaina (13.4.). Next Games perustettiin vuonna 2013, ja Teemu on alusta asti toiminut peliyhtiön toimitusjohtajana.
Teemu jatkaa toimitusjohtajana kesäkuuhun asti, jonka jälkeen Saara Bergström korvaa hänet. Next Games solmi maaliskuussa yhdistymissopimuksen Netflixin kanssa.
Vappu Pimiän Teemu-mies vaikenee rahakkaasta harrastuksestaan: "Taasko tämä alkaa?"
Teemu on tienannut muhkean tilipussin viime vuosien aikana. Julkisten verotietojen mukaan Teemu sai vuonna 2021 ansiotuloja yli 340 000 euroa.
Aiempina vuosina hän on tienannut merkittävästi enemmän. Esimerkiksi vuonna 2018 miehen ansiotuloista sekä pääomatuloista muodostui yhteensä yli 1,2 miljoonan euron potti.
Vuonna 2017 Teemun ansio- ja pääomatulot olivat yli 530 000 euroa.
Kritiikkiä sataa! Vappu Pimiän käytös aviomiestään kohtaan pöyristytti someseuraajat
Vappu iloitsee puolisonsa päätöstä Instagramissa.
– Vaimo on todella onnellinen tästä päätöksestä ja nyt #mysteerimies saa hypätä harrastus ja kesäleirien kuskiksi! Me tytöt kyllä pidetään hänet kiireisenä! Vappu kirjoitti Instagram-videotarinaansa.
Teemu ja Vappu avioituivat vuonna 2013. Heillä on kaksi yhteistä lasta.