Uusi käänne kohutuomiossa! Näin Johanna Tukiaisen lapsikaappausasia etenee

Johanna Tukianen
Mainos
Mainos päättyy

Seiska kertoi lokakuussa, että Johanna Tukiainen, 44, on tuomittu törkeästä lapsikaappauksesta Attundan käräjäoikeudessa.

Attundan käräjäoikeudesta vahvistetaan nyt Seiskalle, ettei Johanna ole valittanut tuomiostaan. Se tarkoittaa sitä, että tuomio on nyt lainvoimainen.

Johanna sai rikoksesta kolmen vuoden valvontarangaistuksen. Lisäksi hänet on määrätty psykiatriseen hoitoon.

Dramaattinen kuva julki! Pahoinpitelystä tuomittu Veijo Lalli löi ja raapi Johanna Tukiaista

Mainos
Mainos päättyy

Johanna joutuu myös maksamaan tyttärelleen vahinkokorvauksia 27 700 Ruotsin kruunun edestä eli noin 2 500 euroa korkoineen. Korvauksia perustellaan lapselle aiheutuneesta häpäisemisestä, kivusta sekä tilapäisestä haitasta.

Lisäksi Johannan pitää maksaa noin 70 euron rikosuhrimaksu. 

Viikon Kääk-juorut: Johanna Tukiaisella raju huutoriita

Vankeustuomiota ei määrätty ensisijaiseksi rangaistukseksi, sillä rikosseuraamuslaitos on selvityksessään päätynyt siihen, että Johannan toimintaa tulee valvoa jatkossakin.

Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan valvontarangaistuksen avulla voidaan ehkäistä se, ettei Johanna jatkossa syyllisty rikoksiin. Sen avulla hänen toivotaan sopeutuvan myös paremmin yhteiskuntaan.

Ruotsissa valvontarangaistus tarkoittaa sitä, että Johanna saa asua kotonaan. Johannan pitää olla säännöllisesti yhteydessä Ruotsin rikosseuraamuslaitoksen viranomaisiin Ruotsissa.

Johannalle määrätään myös rikosseuraamuslaitoksen työntekijä, jonka kanssa Johanna tekee yhteistyötä rangaistuksen aikana.

Mainos
Mainos päättyy

Valvontarangaistuksen kesto on kolme vuotta. Sinä aikana Johannan pitää totella rangaistuksen tiukkoja ehtoja. Hänen pitää aina saapua sovittuihin tapaamisiin viranomaisten kanssa.

Johanna Tukiainen sylki poliisin päälle – raju kuva sylkyhuppu päässä!

Suomessa valvontarangaistuksen ehtoina on esimerkiksi jalkapannan käyttö sekä ehdoton päihteettömyys. Ruotsissa jokaisen tuomitun kohdalla on tietyt omat käytännöt.

Johannan valvontarangaistuksen ehdot selviävät myöhemmin, kun niistä on sovittu viranomaisten kanssa. Käräjäoikeus ei siis määrää kaikkia ehtoja valvontatangaistukseen.

Johanna Tukiainen raapi äitinsä verille - raju kuva

Rikosseuraamuslaitos päättää Johannan psykiatrisesta hoidosta, jonka oikeus on hänelle määrännyt valvontarangaistuksen oheen.

Toissijaisena rangaistuksena Johannalle määrättiin kuuden kuukauden vankeustuomio. Se tulee voimaan, jos Johanna rikkoo hänelle määrättyjä ehtoja.

Mainos
Mainos päättyy

Johannalla on myös kolme vireillä olevaa syytettä Ruotsissa. Jos hänet tuomitaan niistä, ei niillä pitäisi olla vaikutusta valvontarangaistukseen. Tämä johtuu siitä, että syytteet ovat tulleet vireille ennen lapsikaappaustuomiota.

Lähde: Kriminalvården.se

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan