Työtön Martta, 54, asuu erakkona metsän keskellä: Peseydyn lumella ja sadevedellä
Kurulainen Martta Dønsberg, 54, asuu keskellä kaunista luontoa, ison mäen päällä ja kaukana naapureista. Vaikka maisema on idyllinen, ei elämä kaukana palveluista ole helppoa. Varsinkaan, kun ei ole juoksevaa vettä eikä varaa sähkölaskuihin saati toimivaan autoon.
– Olen asunut täällä yksin vuodesta 2019 lähtien. Lähimmät palvelut ja bussipysäkki ovat 13 kilometrin päässä Kurun keskustassa.
Rahaa työttömällä Martalla on vain vähän. Kaivon pumppukin oli jäänyt korjaamatta ja talon lämmittäminen on ollut vaikeaa. Puut kun kaadettiin viime syksynä liian myöhään, ja ne jäivät märiksi.
Seiska kuuli Kyöstilän Martaksi tituleeratun yksineläjän pinteestä ja riensi apuun. Kohta pihaan tuotiin iso puukuorma, ja kaivon pumppu sai ensiavun niin, että nyt Martta saa pesuveden suoraan saunalle.
– Kun kuulin Seiskan tulevan apuun, purskahdin itkuun. Olen peseytynyt kolme vuotta sadevedellä ja talvisin sulatetulla lumella.
– Näillä puilla pärjään pitkälle ensi talveen, kiitos Seiska, Martta sanoo kiitollisena.
Martta on ostanut asumansa tilan entisen aviomiehensä kanssa.
– Kävin täällä lintuja bongaamassa, ja katselin aina haaveillen tänne ylös mäen päälle. Sattumalta juuri, kun olimme etsimässä taloa, tämä tuli myyntiin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
– Asuimme täällä yhdessä, kunnes meille tuli ero. Exäni jäi tänne asumaan, ja talo jäi yhteiseen omistukseemme. Kun hän vuonna 2019 ilmoitti haluavansa myydä talon, päätin, että nyt on minun vuoroni muuttaa tänne.
Vuonna 1856 rakennettuun taloon ei tule juoksevaa vettä. Juomaveden Martta on hakenut paloasemalta tai saanut ystäviltä, sillä kaivovesi ei ole juomakelpoista.
Martta on entisen puolisonsa kanssa edelleen erittäin hyvissä väleissä.
– Hän käy täällä auttamassa minua, hän on ihana ihminen.
Noin 50-neliöinen hirsitalo lämpiää puilla. Lisäksi talossa on kaasulämmitin sekä yksi sähköpatteri. Pihapiirissä on myös pihasauna sekä ulkohuussi, joihin sähköä ei ole vedetty.
– Talossa on talvisin 15 astetta. Lämmitän leivinuunia iltaisin, niin ei palele yhtään. Kaikkeen tottuu, jopa ulkohuussiin. Tosin talvi-iltaisin tulee usein mietittyä, että kunpa jaksaisin pidätellä aamuun asti, Martta virnistää.
Helsingissä syntynyt Martta on asunut kaupungeissa ympäri Suomea. Kyöstilän tila on kuitenkin se, joka tuntui vihdoin kodilta.
– Maailma on hirveän paha paikka, mutta tämä on minun turvasatamani. Kaupungeissa ihmiset olivat kamalan ilkeitä. Itsekin menin siihen mukaan, mutta lähdin lopulta pakoon pahaa, Martta sanoo hiljaa.
Viime aikoina Martan elämä on ollut valoisaa. Hän on saanut uusia ystäviä, joilta on saanut apua sekä positiivista energiaa.
– Jotain ihmeellistä alkoi tapahtua loppuvuodesta. Elämääni alkoi tulla ihmisiä, jotka halusivat vilpittömästi auttaa. Minulle jätetään vettä tien varteen postilaatikolla tai soitetaan auramies auraamaan lumet. Olen ihan häkeltynyt tästä kaikesta, Martta sanoo ja liikuttuu.
Martta on ollut töissä Postissa sekä seurakunnalla hautojen hoitajana. Viime kuukaudet hän on kuitenkin ollut työttömänä.
– Työnhakua hankaloittaa, että lähimmälle bussipysäkille on matkaa 13 kilometriä. Miten täältä sinne pääsen, kun minulla ei ole ollut autoakaan! Vanha ei mennyt katsastuksesta läpi. Nyt tosin kaverini hommasi auton, jota saan onneksi käyttää.
Martta kuvailee arkeaan melko tylsäksi.
– Herään kuuden aikaan ja lämmitän pesuvedet keittiössä. Laitan puuhellaan tulet ja keitän kahvia. Saatan lähteä lenkille metsään. Lisäksi siivoan, teen käsitöitä, luen tai kannan puita sisälle. Televisiota en katso juuri lainkaan, vaan odotan sen paukahtavan, että pääsisin siitä eroon.
Tukalasta taloudellisesta tilanteestaan huolimatta Martta on elämäänsä tyytyväinen.
– Yleensä olen ollut talvisin masentunut. Olen kuin karhu, joka vain nukkuu. Nyt uusien positiivisten ystävien myötä en enää masennu yhtä herkästi, vaikka tulisi mitä takapakkia
Hän katsoo tulevaisuuteen luottavaisin silmin.
– Meillä on ystäväni kanssa yrityssuunnitelmia. Ala tosin vaihtuu joka päivä, kun olemme niin innoissamme, Martta nauraa.
– Eihän elämässä jaksaisi, jos ei olisi unelmia. En ole koskaan kadehtinut toisten omaisuutta, raha ei kiinnosta.
– Unelmoin, että pysyisin terveenä ja lapseni pärjäisivät. Ja ex-puolisolleni toivon kaikkea hyvää, kahden aikuisen lapsen äiti ja viiden lapsen isoäiti kertoo.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.