Tv-seikkailija hurahti ökykelloihin! Askeettisesti elänyt Arman Alizad löysi vanhan itsensä: James Bond teki minusta räätälin

Arman Alizad, 51, on ollut keskellä suurta elämänmuutosta.
Tv-tähden elämän kääntyessä uudelle vuosikymmenelle hän päätti jäädä puolen vuoden sapattivapaalle. Ajoitus oli sattumalta sopiva, kun samaan aikaan maailmalla jylläsi koronapandemia.
Arman Alizad elämänmuutoksen keskellä – ”Ruoskin itseni henkisesti ja fyysisesti äärirajoille”
Pitkällä lomallaan Arman ymmärsi, että hänen on myös aika nauttia elämästä. Tv-toimittaja oli elänyt pitkään varsin askeettista elämää eikä osannut palkita itseään menestyksestään.
Nyt hän on löytänyt itsestään taas vanhan itsensä: kauniita käyttöesineitä ihailevan pikkupojan. Tästä esimerkkinä on kiinnostus arvokelloihin, erityisesti vintage-Rolexeihin.
Arman Alizad kuopuksestaan: Kiki on kunnon soturi
Armanin mukaan kellohörhöily liittyy James Bondiin, joka on hänen lapsuutensa sankari. Salaisen agentin mittatilauspukujen ihailu teki hänestä aikoinaan myös räätälin.
– Rakastan klassista muotoilua. Se pätee kelloihinkin, ja vanhoissa Rolexeissa on todella hieno fiilis. En ole mikään bling bling -ihminen, vaan arvostan ajattomuutta.
Näin Arman Alizad pitää parisuhteensa kasassa – ”Kuulostaa tietysti helpolta”
Osa harrastuksen nautintoa on löytää kelloaarteita. Kelloryhmien selailu on hänestä ennen kaikkea ”nörtteilyä”. Raha on innostuksessa toissijainen, vaikka arvokellot ovat myös sijoituksia.
– Olen viisikymppinen ja tehnyt niska limassa hommia. Välillä on oikein nauttia. Arvokellothan ovat myös hyviä investointeja, vähän kuin ostaisi kultaa. Niissä rahat ovat turvallisesti kiinni.