Teemu Selänne ärähtää eduskuntavaalien tuloksesta: "Nyt puheiden aika on ohi"

Teemu Selänne, 52, on tunnetusti aktiivinen Twitter-tililään.
Suomessa vietettiin jännittävää vaali-iltaa eilen sunnuntaina (2.4.). Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat tietysti kaikki Suomen kansalaiset, jotka viimeistään vaalipäivänä täyttävät 18 vuotta.
Myös ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset saavat äänestää vaaleissa.
Näin julkkisehdokkaille kävi eduskuntavaaleissa
Yhdysvalloissa Los Angelesissa asuva Teemu aktivoitui jälleen kerran Twitterissä eilen.
Ex-kiekkoilija toivotti erityisesti Kokoomuksen ehdokkaalle Tere Sammallahdelle onnea vaalipäivänä.
– Iso päivä edessä. Muistakaa ihmiset käydä äänestämässä ja onnea kaikille ehdokkaille ja erityisesti Tere Sammallahti, Teemu kirjoitti.
Vaalitulokset selvisivät noin puolenyön aikaan. Kokoomus voitti vaalit 20,8 prosentin kannatuksella, ja Perussuomalaiset sai 20,1 prosentin kannatuksen. SDP ylsi kolmannelle sijalle 19,9 prosentin kannatuksella.
Kokoomus sai eduskuntaan 48 paikkaa, Perussuomalaiset 46 ja SDP 43.
Iida Vainio pyrkii eduskuntaan!
Teemu avasi Twitterissä sanaisen arkkunsa vaalituloksista aamuyöstä. Hän onnitteli Kokoomusta sekä puolueen puheenjohtajaa Petteri Orpoa.
Teemun mukaan muutoksen tuulet puhaltavat pian ja toteaa, että "puheiden aika on ohi".
– Olipas jännät vaalit, Kansa on puhunut, onnea Kokoomus ja Petteri Orpo ja onnittelut kaikille eduskuntaan päässeille uusille ja vanhoille konkareille. ja nyt on puheiden aika ohi , Hetki happea ja sitten töihin, savotta on kova…zemiä, Teemu totesi twiitissään.