Tätä et nähnyt televisiossa! Benjamin Peltosella ja salatulla rakkaalla herkkiä hetkiä TTK-studiolla – kuva

Viime sunnuntaina tiensä Tanssii tähtien kanssa -kisan finaaliin tanssinut Benjamin Peltonen, 25, on ollut jo reilun vuoden varattu mies. Toissa kesän Pride-konsertin lavalla näyttävästi kaapista ulos tullut Benjamin nimittäin löysi samana kesänä poikaystävän.
Benjamin Peltosen salattu rakas paljastui – ensimmäiset yhteiskuvat Seiskassa!
Benjamin on kertonut pohtineensa kultansa kanssa suhteen paljastamista, mutta kumppani on halunnut vielä pysyä piilossa. Seiskan tietojen mukaan suhteen julkistaminen saattaa kuitenkin tapahtua sunnuntain finaalissa, jossa jokainen tanssioppilas saa ottaa mukaansa parketille itselleen tärkeän ihmisen.
Esimerkiksi Benjaminin kanssakilpailija Sonja Kailassaari aikoo tuoda rakkaansa Aku Hirviniemen.

Benjaminin poikaystävä itse asiassa ilmestyi jo viime sunnuntaina tanssiparketille, mutta jäi huomaamatta 836 000 tv-katsojalta, koska kamerat olivat jo sammuneet.

Seiskan toimittaja todisti vierestä, kun voittajasuosikin rakas ilmestyi tanssiparketille rupattelemaan popparin kanssa.
Benjamin Peltonen ulkonäköpaineista: Palaute aiheutti kriisin ja pelkoa

Rakastavaiset jopa poseerasivat Seiskan kuvaajallekin Benjamin perheen sekä ystävien kanssa. Otoksessa on mukana muun muassa Benjaminin ja tanssinopettaja Saana Akiolan lisäksi popparin isä, sisko ja veli.
Kuvaustilanteen jälkeen koettiin herkkä hetki, kun Benjamin ja hänen mielitettynsä ryhtyivät katsomaan toisiaan syvälle silmiin. Kuvaaja ikuisti romanttisen hetken, joka todellakin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.