Tapio Suominen yllättävästä aluevaltauksestaan: Valmista syntyi viidessä kuukaudessa

Tapio Suominen
Mainos
Mainos päättyy

Tv-persoona Tapio Suomisen, 58, elämässä on riittänyt ylä- ja alamäkiä, mutta nyt on meneillään seesteisemmät ajat.

– Asiani ovat nyt hyvin, kiitos ystävien tsemppauksen ja tuen. Tärkeä palanen on ollut myös työnteko, Ruutu-palvelussa urheilulähetyksiä selostava Tapio sanoo Seiskalle.

Tapio kertoo muunkin elämänsä asettuvan uomiinsa, kun on kiintopisteitä, joihin pitää valmistautua ja hoitaa ne.

Selostajalegenda Tapio Suominen tekee uuden aluevaltauksen – ”Se valmistui hiljattain”

Mainos
Mainos päättyy
Tapsan samettista ääntä kuullaan nykyään paitsi suoratoistopalvelu Ruudun urheilulähetyksissä, myös silloin tällöin stand up -keikoilla.
Tapsan samettista ääntä kuullaan nykyään paitsi suoratoistopalvelu Ruudun urheilulähetyksissä, myös silloin tällöin stand up -keikoilla.

Tapsa on intoutunut kokeilemaan siipiään myös kirjailijana. Hän alkoi paukuttaa viime syksynä solkenaan tekstiä esikoisdekkariinsa, joka on parhaillaan kustantajalla. Kirjan nimi on Rekonen: Syvään veteen.

– Juhani Rekonen on iän ja elämän kolhima etsivä, joka asuu täällä Hattulassa Lepaan kartanon mailla ja ratkoo konnuuksia.

– Kustannussopimusta ei siis ole, mutta katsotaan. Jos oikein hyvin käy, kirjani voisi olla luettavissa syksyllä.

Tapio Suomisen on jatkuvassa päihdeseurannassa – ”Joskus on menty liiankin vauhdikkaasti”

Suureksi pohjoismaisen rikolliskirjallisuuden ystäväksi tunnustautuva Tapsa koki ahaa-elämyksen ennen kirjoitusurakkaansa.

– Yhtenä iltana mietin, ovatko eturivin dekkaristimme kuten Reijo Mäki, Seppo Jokinen ja edesmennyt Jarkko Sipilä poikkeusyksilöitä, jotka osaavat kirjoittaa hyviä dekkareita.

Mainos
Mainos päättyy

– En saanut vastausta, joten ajattelin, että no hitto, on vain kokeiltava. Kirja syntyi viidessä kuukaudessa, ja se oli hyvää terapiaa.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan