”Tämä on täysin vapaaehtoista” Näin Juha Tapion hitit syntyvät: ”Aina välillä lapio kolahtaa johonkin”

Juha Tapio, 47, tekee uutta musiikkia harvinaisen mielenkiintoisessa paikassa. Juha paljastaa Seiskalle hittitehtaansa sijaitsevan Tuusulassa kansallisrunoilija Eino Leinon vanhassa kammarissa. Hän on pitänyt siellä musiikillista majaansa puolitoista vuotta.
– Olen täällä tälläkin hetkellä, Juha naurahtaa etähaastattelussa.
– Täällä minä sitten soittelen päivät pitkät. Joskus biisejä syntyy tehokkaasti ja joskus ei mitään pitkään aikaan, mutta pyrin silti saapumaan tänne joka päivä asian äärelle. Se on ainoa tapa saada jotain aikaan.

Juha korostaa, ettei kukaan vaadi häneltä tuntikausien yksinäisyyttä kitaran kanssa. Hän haluaa tehdä niin omasta taiteellisesta tahdostaan.
– Tämä on täysin vapaaehtoista. Ei täällä kukaan katso kellokorttia.
Kappaleiden kasaaminen on Juhalle kuin palapeliä. Itsekseen soitellessa hän voi yhtäkkiä saada oivalluksia, kuten mihin kappaleeseen tietty säkeistö kuuluu.

– Kappaleeni tulevat vain tekemällä. Ne eivät siis synny niin, että inspiraatio leimahtaisi ja biisi olisi valmis. Tänne tullaan kaivamaan ojaa, ja aina välillä lapio kolahtaa johonkin. Sitten ruvetaan tutkimaan, mihin se kolahti.
Juha Tapiolta ja Anna Puulta painava puheenvuoro: tällaista artistia Suomi nyt oikeasti kaipaa
Vaikka aina rämpyttelyt eivät ole edenneet valmiiksi, kammarissa on syntynyt myös tulosta. Juhan takataskussa polttelee jo useita mahdollisia korvamatoja.
– Nyt on herkullinen tilanne, sillä biisejä syntyy varastoon. Kun alan tehdä albumia, voin valita, minkälaisen kokonaisuuden haluan: sekalaisen tilkkutäkin vai koota musiikillisesti tai tekstillisesti kaikki tietyn teeman ympärille.
– Musiikin tekeminen on edelleen kiehtovaa ja innostavaa. Se on myös vaikeaa mutta palkitsevaakin, kun jotain uutta syntyy.