Tällaiset ovat Vesa-Matti Loirin hautajaiset: Yllätysesiintyjä Yhdysvalloista

Vesa-Matti Loiri
Mainos
Mainos päättyy

Vesa-Matti Loirin hautajaiset alkavat Helsingissä Johanneksen kirkossa tänään tiistaina (20.9.).

Hautajaisiin odotetaan jopa 150 kutsuvierasta.

Presidentti Sauli Niinistö on ilmoittanut jo aiemmin, ettei hän pääse tilaisuuteen YK:n yleiskokouksen vuoksi, mutta rouva Jenni Haukio on tulossa.

Valtiovaltaa edustavat myös pääministeri Sanna Marin ja tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen.

Mainos
Mainos päättyy

Luonnollisesti paikalla on myös lukuisia julkisuuden henkilöitä, mutta pitkäaikainen ystävä ja työkaveri Hannele Lauri ei pääse paikalle.

Hannele Laurilta yllätysilmoitus Vesa-Matti Loirin hautajaisista: ”Mä en lähde mihinkään”

Seiskan saamien tietojen mukaan Vesa-Matti Loiri kuljetetaan kirkkoon poliisisaattueessa jo hyvissä ajoin ennen siunaustilaisuutta. Saattue lähtee Hietaniemen kappelista.

Siunaustilaisuus alkaa kello 15 ja se kestää kaksi tuntia.

Kirkossa esiintyvät Vesa-Matti Loirin lempiystävät, Samuli Edelmann ja Jenni Vartiainen. Jenni on tullut hautajaisiin varta vasten Yhdysvalloista, sillä hän on asunut jo pidemmän aikaa New Yorkissa.

Jenni Vartiaisen esiintyminen tulee varmasti olemaan siunaustilaisuuden yksi koskettavimmista hetkistä, sillä hän laulaa kirkossa Ave Marian.

Vesa-Matti Loiri pohti avoimesti kuolemaa: Uskon jälleensyntymään

Mainos
Mainos päättyy

Vesa-Matti Loirin siunaustilaisuuden toimittaa Helsingin piispa Teemu Laajasalo.

Seiskan saamien tietojen mukaan kahden tunnin pituisessa siunaustilaisuudessa on mukana myös ortodoksisia elementtejä.

Tätä pidetään kunnianosoituksena Veskun edesmenneelle Joonas-pojalle, joka oli ortodoksi.

Siunaustilaisuuden jälkeen saattoväki siirtyy Säätytalolle, jossa alkaa muistotilaisuus.

Muistotilaisuudessa esiintyy muun muassa Paula Vesala ja Marzi Nyman orkestereineen.

Paula Vesala ja Jenni Vartiainen ystävystyivät Vesa-Matti Loirin kanssa Vain elämää -ohjelman myötä.

Erityisesti Jenni Vartiaisen ja Vesa-Matin välille syntyi tiivis yhteys. Jenni Vartiainen kertoi Instagramissaan saaneensa heti alkuvuodesta Veskulta puhelun, jossa hän kertoi aikansa käyvän vähiin.

Mainos
Mainos päättyy

- Kiitos kaikesta, meidän yhteiset hetket jää sydämeen, Jenni kirjoitti koskettavasti Instagramiinsa.

Vesa-Matti Loiri kuoli 10.8.2022 pitkäaikaisten sairauksien murtamana. Kuollessaan hän oli 77-vuotias.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Tällaiset ovat Vesa-Matti Loirin hautajaiset: Yllätysesiintyjä Yhdysvalloista