TTK-esiintymisen kohun saattelemana väliin jättänyt Reino Nordin katosi Suomesta - "Adios”

Viime viikolla (26.10.) Seiska uutisoi siitä, että artisti Reino Nordin ei päässyt esiintymään suunnitellusti viime sunnuntain Tanssii tähtien kanssa -lähetykseen.
Yllätyskäänne! Reino Nordin jää pois TTK:sta - taustalla kohu Maria-vaimon mielipiteistä
Reinon suunniteltu esiintyminen TTK:n Roosa nauha -lähetyksessä herätti keskustelua, koska hänen vaimonsa Maria Nordin on viime vuosina ollut julkisuudessa lääketieteestä poikkeavien mielipiteidensä vuoksi.
Reino itse julkaisi viime viikolla Instagram-päivityksen, jossa hän otti kantaa asiaan.
- Valitettavasti itsestäni johtumattomista syistä en pysty osallistumaan kauan odottamaani Tanssii tähtien kanssa Roosa nauha -lähetykseen sunnuntaina. Se on harmillista, koska arvostan Syöpäsäätiön työtä suuresti ja olisin halunnut olla paikalla tukemassa järjestön tärkeää työtä omalla panoksellani, hän esimerkiksi kirjoitti.
Reino Nordin avautuu TTK:n Roosa nauha -kohusta: "Se on harmillista..." - näin Maria-vaimo reagoi
Eilen maanantaina (31.10.) Reino julkaisi Instagram-tilinsä videotarinoissa kuvan, josta päätellen hän poistui eilen Suomesta.
- Adios, hän jättää heipat espanjaksi.
- Lentokonetila, hän myös kirjoittaa vapaasti suomennettuna.
Reino ja Maria ovatkin asustelleet Espanjassa alkusyksystä lähtien.
Seiska uutisoi elokuussa siitä, että Maria julkaisi elokuussa Suomalaiset Mallorcalla -nimisessä Facebook-ryhmässä päivityksen, jossa tämä etsi perheasuntoa.
- Me muutetaan talveks pois suomesta ja seuraavan kerran sit lavoille keväällä, Reino kirjoitti myöhemmin Instagramissa.
Nyt se tapahtuu! Maria ja Reino Nordin jättivät Suomen taakseen