TIS-Valto löi rahoiksi - voitti viikonloppuna 15 700 euroa

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tutuksi tullut Valto Harvistola, 28, vietti varsin voitokkaan sunnuntain.
Eilen (20.2.) Instagram-tarinoihin jaetuissa videoissa näkyy, miten Valto on laittanut nettipalvelun kautta vedonlyöntejä tulille. Bundesliigan ottelutuloksesta vetoa lyönyt lihaskimppu vilauttaa kännykän näytöltään odottavansa voitoksi peräti 7 720 euroa.
Italialaisen Serie A -sarjatason pelin tuloksesta Valton oli mahdollista napata toinen yhtä hurja summa.
Valto voitti molemmat asettamansa vedot. Näin ollen loppusummaksi kertyi yhteensä 15 700 euroa.
Valto kuvailee Instagram-tilinsä profiilissa harrastavansa "satujumppaa sekä vedonlyöntiä". Näin ollen urheilullinen herra on harjoitellut betsaamista jo jonkin aikaa.
Ulkonäöstään tarkka Valto kertoi jokin aika sitten avoimesti kauneuskirurgisesta toimenpiteestä, jonka vuoksi hän matkusti Turkkiin tammikuussa.
Hiustensiirrossa käynyt herra kertoi pian leikkauksen jälkeen melkoisen kivuliaasta kokemuksestaan.
- Yhdeksän tuntia kesti, eikä ollut järin mukavaa, mutta kyllä sen sieti. Aivan loppu, Valto selvitti tuolloin videotarinassaan.
Myöhemmin mies esitteli toimenpiteen tuloksia Ylen Efter Nio -ohjelmassa.
Valton Efter Nio -jakson voit katsoa Yle Areenasta tästä linkistä. Toimenpiteen tulosten esittelyn löydät jakson kohdasta 39.50.