Sydän sulaa! Renny Harlin julkaisi harvinaisen yhteiskuvan lapsistaan

Harlinien elokuvaperhe, Renny, 64, Johanna, 29 ja pikkuinen Coco-tyttö suuntasivat jokin aika sitten kotoaan Miamista Euroopaan.
Katso video! Seiskan Viisuhuuma, jakso 1: CatCat
Matka on lastattu suurilla tunteilla, sillä Renny on julkaisut harvinaisen yhteiskuvan Luukas-pojastaan ja Coco-tyttärestään.
Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin elokuvaohjaajiin lukeutuva Renny on päivittänyt Instagram-tililleen otoksen, jossa ovat hänen molemmat lapsensa.
Rennyn esikoinen, Luukas pitelee suloista Cocoa sylissään, ja molempien kasvot säteilevät hymyistä.
26-vuotias nuorukainen syntyi Rennyn lyhyestä suhteestaan hänen assistenttinsa Tiffany Bowneen. Lapsen huoltajuuskiista kesti parinkymmenen vuoden ajan.
Sijainniksi Renny on merkinnyt kuvaan Bulgarian Sofian. Mies kuvasi vuonna 2021 kyseisessä maassa elokuvaa The Refuge.
Johanna-vaimolla on suuri rooli kauhupätkässä.
Luukas puolestaan on toiminut 2020-luvulla isänsä elokuvien apulaisohjaajana.
Renny Harlin täytti 64 - näin hän on muuttunut
- Jos elämäsi olisi käsikirjoitus, tämän tarinan kirjoittaminen vaatisi mielikuvitusta, Renny on kirjoittanut julkaisuunsa vapaasti suomennettuna.
- Sydämeni halkeaa kiitollisuudesta ja onnesta, kun katson poikaani Luukasta pitelemässä pikkusiskoaan Cocoa rakastavasti sylissään.
Hänellä on tärkeää sanottavaa seuraajilleen:
- Usko kohtaloon, älä koskaan anna periksi, sillä unelmat todella toteutuvat.
Näyttääkö Coco Harlin enemmän Rennyltä vai Johannalta? Mielipiteet jakautuneet
Lapsi ylitti valtameren ensimmäistä kertaa jo kuukauden ikäisenä, sillä hän syntyi maailmaan Yhdysvalloissa, ja hänet ristittiin Suomessa.
Johanna onkin antanut avuliaasti neuvoja niille, jotka matkustelevat lasten kanssa.
Kokemusasiantuntija Harlin listasi kuvatekstissä tärkeimmät vinkkinsä vauvan kanssa reissaamiseen.
Hän luettelee tärkeiksi asioiksi esimerkiksi rentoutuneen ja positiivisen mielen sekä hyvät valmistelut.
Pienistä asioista stressaaminen kannattaa jättää sikseen ja apua kannattaa kysyä aina tarvittaessa.
- Vauvasi todennäköisesti rakastaa sitä! Nauti, hän kirjoitti.
- Näiden kahden kanssa matkustaminen on paras asia maailmassa! Renny hehkutti kommenttikentässä.