Susanna Laineella harvinaisen kuiva vappu - Petri-rakkaasta ei tietoakaan

Susanna Laine
Mainos
Mainos päättyy

Suosikkijuontaja Susanna Laine, 40, ei riehaantunut vapusta saati monien muiden julkkisten tavoin intoutunut karkeloimaan kosteiden juhlien merkeissä.

Susanna kuvasi Instagramin tarinaosioonsa eilen (1.5.) hiukan levottoman ja väsyneen oloista vappukuulumispulinaa videomuodossa.

- Juu terse. Kuka sanoo terse? hän aloittaa videon.

- Olen ollut siis, kiitos kysymästä, vapun tässä ihan vaan kotona. Kukaan ei ole kysynyt. No mutta kuitenkin, en ole tehnyt mitään, Susanna myöntää.

Mainos
Mainos päättyy

Tekemättömyys ei kuitenkaan haitannut vaaleaverikköä.

- On ollut siis ihan kivaa. Ei minua ole huvittanut lähteä mihinkään tuonne, hyi, ihmismereen, hän toteaa puistatuksen vallassa.

Huh, mikä urakka! Susanna Laine pinkoi sporttisesti Petri Nygårdin kotikonnuilla - kuva

Susanna luettelee viettäneensä vappua esimerkiksi laskuja maksaen, töitä tehden ja televisiota tuijotellen. Lisäksi sporttinen kaunotar kävi kuntosalilla.

- Aika kuivaa kuitenkin loppujen lopuksi. Mutta onhan tämä nyt jo kohta ohi, niin hyvä näin. 

Susanna Laineen saparot ihastuttavat - Petri ei tykännyt

Mainos
Mainos päättyy

Susanna kertoo, että vaikkei itse ole ollut juhlatunnelmissa, hänestä on ollut mukavaa seurata ystäviensä vappuhumua.

- Tykkään tästä somesta sen takia, että kun on tämmöisiä pyhiä, ja jos ei huvita pyhitellä, niin voi seurata kaikkien muiden juhlia ja näkee brunsseja, mitä ihmiset tekee ja on vähän niin kuin messissä, hän sanoo ja katsoo otsa rypyssä kaukaisuuteen.

Sen jälkeen hän kertoo nähneensä sosiaalisessa mediassa jonkun brunssilla parsaa, ja päätyneensä itsekin parsankeittohommiin.

Susanna Laine juhli tiukassa lateksiasussa - Petri Nygård avautuu toisaalla: "V*tuttaa"

Susanna seurustelee rääväsuuräppäri Petri Nygårdin, 47, kanssa. Pariskunta ei kuitenkaan juhlinut työläisten kinkereitä yhdessä. Petri-kulta vietti vappunsa Levillä keikkailun merkeissä esiintymällä Hullu Poro Areenalla vappuaattona. 

Vuonna 2020 tavannut pariskunta on pitänyt suhteensa tyystin poissa sosiaalisesta mediasta.

Mainos
Mainos päättyy

Todellinen yllätyspari! Susanna Laineen ja Petri Nygårdin salasuhde paljastui – yhteiskuvat Seiskassa!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Susanna Laineella harvinaisen kuiva vappu - Petri-rakkaasta ei tietoakaan