Susanna Laine, HP Parviainen... - Tunnistatko tähdet heidän ylioppilaskuvistaan?

Tänä viikonloppuna lukuisat suomalaisnuoret kokivat ikimuistoisen hetken, kun he saivat painaa valkolakin päähänsä lukio-opiskelujensa päätteeksi.
Monet julkisuuden henkilöt julkaisivatkin juhlavan viikonlopun kunniaksi vanhoja ylioppilaskuviaan seuraajiensa iloksi. Tunnistaisitko sinä heidät potrettien perusteella?
Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine julkaisi Instagram-tililleen kauniin otoksen 22 vuoden takaa. Susanna on liittänyt kuvan oheen tekstin.
- Onnea kaikki valmistuneet, ylioppilaat ja koulunsa päättäneet. Myöteistä tuulta elämän polulle, hän toivottelee.
Susannan seuraajat ovat antaneet vuolaita kehuja julkaisun kommenteissa.
- Upea kuva, eräs kehuu.
- Wau, todella kaunis, toinen komppaa.
Duudsoneista tuttu HP Parviainenkin pisti oman lakkikuvansa someen. Julkaisun kuvatekstissä HP kannustaa seuraamaan unelmiaan.
Eräs asia HP:n kuvassa on kuitenkin kiinnittänyt seuraajien huomion. Kuvan nähnyt Eero Ettala nimittäin on kommentoinut julkaisuun:
- Mikä toi parta on??? ex-lumilautailija veistelee.
- Kuuminta hottia vuodelta 2000! HP kuittaa nauraen.
Duudsonien HP Parviaisen iholta alkaa loppua tila - tatuointi erikoiseen paikkaan
Julkkismeteorologi Anniina Valtonen puolestaan julkaisi kaksi kuvaa Instagram-käyttäjätilillään. Toisessa kuvassa television suosikkikasvo hymyilee valkolakki päässään, toisessa hänellä on kädessään todistus filosofian maisterin tutkinnosta.
Kuva herätti eilen hämmennystä hänen someseuraajiensa keskuudessa.
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen poseeraa ylioppilaskuvassa - seuraajilta hämmentävä moka