Söpöt lapsuuskuvat julki! Iida Vainio täytti 19 vuotta - tiesitkö näitä asioita kultamekkokaunottaresta?

Kultamekollaan kohauttanut Iida Vainio täyttää tänään perjantaina (30.9.) 19 vuotta.
Seiskan tavoittama synttärisankari paljastaa päivän juhlasuunnitelmansa.
– Kiitoksia onnitteluista. Lappeenrannassa töiden parissa menee koko viikonloppu, Saipan jälkipelien haastatteluissa, hän mainitsee.
Iida Vainio laukoo suorat sanat törkykommentoijalle: "Painu v*ttuun jakkupukuinesi!"
Iida muistelee syntymäpäivänsä kunniaksi iloisia lapsuusmuistojaan. Hän kertoo unelmoineensa pienestä asti tietystä ammatista. Kyseinen ammatti ei tosin ollut urheilutoimittaja.
– Pienenä haaveilin laulajan urasta aina 16-vuotiaaksi saakka. Olin aivan varma, että minusta tulee laulaja, ja olinkin rohkea kun menin esimerkiksi kysymään nimmareita kaiken maailman tangojulkkiksilta vaikka en edes tuntenut niitä, Iida kertoo Seiskalle.
– Ensimmäisessä laulukilpailussa sijoituin toiseksi, ja muistakin laulukisoista jäi vain hyviä muistoja. Olen ylpeä siitä, että nuorena uskalsin nousta lavoille ja esiintyä.
Kohukaunotar Iida Vainio paljastaa: Tällaisesta miehestä haaveilen
Kultamekkokaunotar on myös menestynyt nuorena yleisurheilussa.



– Olen pienestä asti tykännyt urheilla paljon. Kilpailinkin nuorena pitkän matkan juoksussa ja korkeushypyssä. Olin ihan hyväkin!