Sonja Aiello ja Tofe-rakas hempeilevät yhteiskuvassa!

Seiska paljasti viime torstaina ilmestyneessä lehdessä, että räppäri Williamin ex-rakas Sonja Aiello on bongattu toistuvasti Hunks-tanssija Tofe Saidin seurasta.
Lähipiiristä kerrottiin suhteen olevan jo niin pitkällä, että Sonja on esitellyt Tofen vanhemmilleen.
Eilen maanantaina (3.4.) vahvistui, että Sonja on tosiaan tuonut miehen näytille kotiin. Asia ilmenee Sonjan äidin julkiselta Instagram-tililtä, josta löytyy eilen julkaistu yhteiskuva Sonjasta ja Tofesta, Sonjan vanhemmista sekä Sofia-siskosta ja tämän perheestä.
Sonja Aiellon ja Hunks-komistuksen suhde on totta - kuumat suutelukuvat!
Kuvassa Tofe halaa Sonjaa hellästi takaapäin. Molemmat hymyilevät iloisina kameralle.
Sonjan äiti on merkinnyt pariskunnan kuvaan.
– Melkoinen viikonloppu takana, Sonjan äiti toteaa kirjoituksessaan.
Sonjan äiti avaa tekstissä, että perhe oli tsempannut Sonjaa ennen lähtöä Selviytyjät -sarjan kuvauksiin. Lisäksi hän hehkuttaa Sofia Aiello-Tikan menestystä fitnesskisoissa.
Sofia nappasi kolmannen sijan ja lunasti itselleen EM-kisapaikan viime viikonloppuna järjestetyssä Fitness Classic Vantaa -kilpailussa.
– Perjantaina hyvästeltiin ja tsempattiin rakas Sonja elämänsä seikkailulle Selviytyjiin Malesiaan. Sunnuntaina räjäytettiin kannustushuudoilla koko Vantaan Energiahalli ja tsempattiin Sofia Bikini Fitness Euroopanmestaruuskisoihin Espanjaan. Ei voi kuin olla onnellinen ja etuoikeutettu, kun lapset saavat toteuttaa unelmiaan ja saan seistä rinnalla tukien ja rakastaen. Oli ne unelmat sitten mitä tahansa, Sonjan äiti kirjoitti julkaisuunsa.
Sonja matkusti perjantaina Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksiin Dohaan muiden kilpailijoiden ja tuotantoryhmäläisten kanssa. Tv-sarja kuvataan Malesiassa.
Oho, Hunks-komistuksen nyxä ja exä kilpailevat Selviytyjissä!
Kentällä piipahtanut Seiskan paparazzi todisti viime perjantaina aitopaikalta, kun Sonja ja Tofe hyvästelivät toisensa.
Tofe toi Sonjan kentälle valkoisella Audilla. Merkkivaatteisiin sonnustautuneella bodarilla oli vaikeuksia päästää irti rakkaastaan.



Sonja ja Tofe halailivat ja pussailivat ennen hyvästejä.