Sofia Belórf nauttii yksinasumisesta: Koti Stefan Thermanin kanssa oli pahimmillaan kuin taistelukenttä

Sofia Belórfin, 33, myrskyisä parisuhde liikemies Stefan ”Stefu” Thermanin kanssa päättyi melko tarkalleen vuosi sitten siihen, kun sekava Stefu paiskoi Sofian tavaroita parin yhteisen luksuskodin ikkunasta ulos. Episodin jälkeen verinen Stefu talutettiin poliisiautoon, eikä kulunut aikaakaan, kun Sofia jätti Stefun ja muutti omaan kotiin.
– Se oli väliaikainen koti. Nyt olen asettunut asumaan oikein viihtyisään kaksioon Helsingin kantakaupungissa. On ollut ihanaa asua yksin vuoden päivät, Sofia kehuu.
Sofia Belórfin sinkkukesä: Hylkään julkkismiehet ja pikkupojat
Sofia seurusteli Stefu Thermanin kanssa kaksi vuotta.
– Toivon, että hän löytäisi uuden rakkauden elämäänsä Sofia tyytyy kommentoimaan entistä rakastaan.
– Suomessa olen viimeksi asunut yksin kymmenisen vuotta sitten. Alkuun olin aivan ihmeissäni, kuinka ihanaa yksinasuminen on. Sehän ei ollut mikään ihme, kun edellinen koti oli pahimmillaan ollut kuin taistelukenttä, Sofia mietiskelee.

Sofia Belórf avaa Seiskalle Espanjan-lomaansa: Miehiäkin oli mukana
Sofia kertoo potevansa kodissaan välillä myös yksinäisyyttä.
– Pääosin yksin asuminen on sairaan mukavaa, mutta välillä yllätyn, kuinka yksinäistä on. Sekin kertoo, ettei kyseessä ole pysyvä olomuoto. Olen tajunnut, etten ole yksineläjä.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.