Sini Ariell menetti ulostulojensa myötä 45 000 euroa - perusti Onlyfans-tilin!

Tatuointitaiteilija Sini Ariell, 41, on paljastanut menettäneensä suuren summan rahaa niin sanotun transkohun myötä.
Sini julkaisi viime viikolla somepäivityksen, jossa hän kertoo avoimesti mielipiteistään koskien transsukupuolisuutta.
Julkaisemansa tekstin mukaan hän näkee asiat niin, että ihmiset syntyvät joko naisiksi tai miehiksi. Hän perustelee mielipiteitään sillä, että ihmiset eivät voi muuttaa DNA:taan.
Sini Ariellilta raju ulostulo transsukupuolisuudesta: "Synnymme joko miehiksi tai naisiksi"
Sinin Instagram-päivitys sai aikaan varsinaisen mylläkän ja monet julkisuudesta tutut henkilöt ottivat kantaa hänen erikoisiin väitteisiinsä.
Muutama päivä myöhemmin Sini paljasti menettäneensä ulostulojensa myötä noin 4000 euron arvoisen someyhteistyön.
Menetys ei kuitenkaan saanut tatuointiartistia säästelemään sanojaan.
Sini Ariellin transtilitys kävi kalliiksi
Nyt Sini on julkaissut somekanavalleen uuden tekstin, jossa hän jatkaa aiheesta keskustelemista ja tilittää menettäneensä jopa useiden kymmenien tuhansien eurojen edestä tuloja.
Sini on jakanut kuvakaappauksen hänen ja somevaikuttaja Joonas Pesosen välisestä viestiketjusta.
Seksologiksi kouluttautunut Joonas tarjoutuu viestissä keskustelemaan Sinin kanssa ihmisen biologiasta ja päivittämään tietonsa aiheeseen liittyen.
Sini on vastannut Joonakselle kärkkääseen tyyliinsä.
- Moi. En viiti keskustella enää mitään. Mult meni 45 000€ ja tuli bannit päälle, Sini aloittaa.
Viestissään hän jatkaa mielipiteidensä perustelemista ja torppaa somevaikuttajan auttamisyritykset.
- Puhun mielummin Joulupukille kuin seksologille jolla ei ole hajuakaan tuhoista joita woke tuo lasten kehitykseen. Kiitos vain mutta ei kiitos.
Kuvakaappauksen yhteydessä Sini jatkaa rajua tilitystään ja kehottaa transsukupuolisia hakeutumaan avunpiiriin.
- Transhenkilö on transhenkilö se on selvä keissi. Mutta, nämä muut huuhaa ”mutku musta tuntuu ja koen olevani..” kokekoon kotonaan niinku muutki mieleltääm sairaat, tai hakekoon hoitoa psykiatrilta.
Tekstissä Sini kertoo myös tilanteesta, johon hänen ystävänsä oli kertoman mukaan törmännyt ollessaan suomalaisessa uimahallissa.
Uimahalliin oli ystävän mukaan tullut mieshenkilö, joka oli "hillunut naisten puolella uimahallin saunatiloissa".
Sini on ollut kuulemastaan järkyttynyt.
- Eihän kukaan tervejärkinen mies mene väittämään ”kokevansa olevansa nainen” ja mene mulkkunsa kanssa uimahalliin likkojen puolelle. Ja se vielä pahempi että se hyväksytään!!! Siis mikä taho on tän päättäny että on ihan ok että tuntematon henkilö, karvanen äijä saa mennä pikkutyttöjen väliin saunomaan uimahallissa!?!? Sini paasaa.
Päivityksensä päätteeksi Sini myöntää olevansa tuohtunut, mutta on tietoisesti jatkanut mielipiteidensä jakamista somealustallaan.
- Oli silti pakko vielä tämä postata. Mikäpä siinä ku en varmaa enempää voi vihaa saada ja fyrkatki loppu, hän ilmoittaa.
Torstaisen Instagram-päivityksensä jälkeen Sini on keksinyt keinon, jonka avulla hän yrittää tienata menetetyt tulonsa takaisin.
- Mulla on uus idea millä tää taloudellinen tappio saadaan hoidettua kuntoon, Sini kirjoittaa julkaisemassaan Instagram-tarinassa.
Sini on perustanut kertomansa mukaan Onlyfans-tilin. Onlyfans tunnetaan palveluna, mihin käyttäjät voivat ladata seksuaalissävytteistä kuva- ja videomateriaalia maksavien asiakkaidensa nähtäville.
- Kokeillaan hyvällä maulla Onlyfanssia ja katsotaan tuleeko kalaa.
Sinin jakamassa kuvakaappauksessa näkyy siivu naisen tuoreesta Onlyfans-profiilista, mihin hän on ehtinyt lataamaan jo 27 eri julkaisua.
Sini ei kerro, miten hänen aviomiehensä Stuart on suhtautunut vaimonsa uuteen aluevaltaukseen.